Brittinäyttelijä teki mittavan uran sekä televisiossa että elokuvissa.
Näyttelijä Michael Byrne on kuollut 82-vuotiaana, kertovat useat brittimediat. Byrne kuoli 20. kesäkuuta.
Byrne on näytellyt niin teatterissa, elokuvissa kuin tv-sarjoissakin, muun muassa Britannian pitkäaikaisimmassa saippuasarjassa, Coronation Streetissä. Byrne aloitti näyttelemisen Old Vic -teatterissa Lontoossa 1960-luvun alussa, kertoo The Guardian muistokirjoituksessaan.
Elokuvapuolella hänen uransa oli hyvin mittava. 1970-luvulla hän näytteli muun muassa sotaelokuvassa Kotka on laskeutunut. Hänen myöhempiä töitään olivat esimerkiksi roolit Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvassa (1989), James Bond -elokuvassa Huominen ei koskaan kuole (1997) ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset -elokuvan ensimmäisessä osassa (2010).
Byrne oli naimisissa Carole Nimmonsin kanssa. Pari oli eronnut, mutta ex-vaimo hoiti häntä loppuvaiheessa. Parilla on kaksi tytärtä ja kolme lastenlasta, Guardian kertoo.

