Yksinhuoltajaäiti oli kuusi päivää syömättä, jotta lapset saisivat ruokaa kesälomalla

Tositarinoita köyhyydestä Suomessa 7:08

Pienituloinen brittiäiti joutui tekemään aikamoisia uhrauksia voidakseen ruokkia lapsensa kesän aikana, kertoo Mirror.

Katso yllä olevalta videolta tositarinoita köyhyydestä Suomessa.

Kesä on monille pienituloisille vanhemmille vaikeaa aikaa. Toiset pääsevät viemään lapsensa ulkomaan matkoille, huvipuistoihin ja ostoksille, toiset taas joutuvat miettimään jopa sitä, mitä kesällä syödään.

Kesä ja koulun loma iski kovaa myös englantilaiseen yksinhuoltajaäiti Sadie Drewiin, 30, joka kamppailee lastensa ruokkimisen kanssa. Äiti olikin kesällä jopa kuusi päivää syömättä voidakseen ruokkia lapsikatraansa.

– Lapset eivät lakkaa syömästä. Kun tylsyys iskee, ja he korvaavat sen ruoalla, he vain syövät. Kun taas koulussa heillä on tietyt ruoka-ajat, ja heitä opetetaan ja heidän mielensä ovat muualla. Kun niin ei tapahdu, he vain ovat nälkäisiä koko ajan, äiti selittää.

Koulun ilmaiset lounaat ja ruoka-apu auttavat

Tavallisesti Sadie luottaakin lastensa ruokinnassa koulujen ilmaiseen ruokaan. Tämä kesä oli perheelle kuitenkin entistä rankempi, sillä yksinhuoltajaäidin tuet tippuivat monella kymmenellä punnalla.

Nyt Sadie saa kuitenkin ruoka-apua paikalliselta organisaatiolta.

– Lasteni täytyy syödä! Ylpeyteni lentää ulos ikkunasta, kun lapset ovat kyseessä. Jos kyse olisi vain minusta, nälkiintyisin.

Paikallisen ruoka-avun johtaja kertoo, että tämä vuosi on ollut Cambornessa entisiä kiireisempi.

Lähde: Mirror

***

Köyhien lasten määrä kasvaa 1:59

Lue myös:

    Uusimmat