Olet mitä syöt -jaksossa Ilona Chevakova harmistuu nähdessään, miltä hänen viikon ruokalistansa näyttää konkreettisesti.
Parhaillaan käynnissä olevan Olet mitä syöt -kauden tuoreimmassa jaksossa elämäntapansa laittaa remonttiin muun muassa Salatuista elämistä tuttu freelance-näyttelijä Ilona Chevakova, 38.
Ruuhkavuosia elävän kahden lapsen äidin arjen polttoaineena toimivat lukuisat kahvikupposet ja kiireessä huiviin heitetyt ateriat. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on jäänyt arjen kiireiden keskellä.
– Joinakin päivinä ateriarytmini saattaa venyä, koska en vain ehdi. Juon ihan sikana kahvia, minulla saattaa mennä seitsemästä kymmeneen kuppia päivässä, Chevakova kertoo jakson alussa.
Chevakova on totuttautunut ajatukseen siitä, että hänen arkensa on tällä hetkellä "sykkimistä".
– Olen hyväksynyt sen, että tämä on nyt tätä aikaa. Lapset ovat pieniä, ja nyt vain selviydytään tästä. Että tämä kuuluu tähän. Mutta sitten olen myös miettinyt, että tarvitseeko tämän olla näin vaikeaa? hän pohtii.
Chevakovan suurin tavoite hyvinvoinnin suhteen on, että hän pystyisi rauhoittumaan.
Lue myös: Pippa Laukka ällistyy Robert Heleniuksen jääkaapin sisällöstä: "Meinasin saada sydärin"
Lääkäri Pippa Laukka saapuu Chevakovan avuksi laittamaan tämän elintavat uuteen uskoon.
Elämäntaparemonttinsa alkutaipaleella näyttelijä piti viikon ajan ruokapäiväkirjaa. Seuranta paljasti, että Chevakovan viikon ruokalistaan kuului muun muassa 16 leipää päällisillä, intialaista ruokaa, sushia, suklaata, karkkia ja 70 kuppia kahvia.
– Okei, joo... Siis hyi herranjumala, Chevakova sanoo nähdessään viikon ruokansa yhdelle pöydälle katettuna.
– Olin vähän surullinen, kun näin sen. Tuntui, että apua, näin ei voi syödä, hän jatkaa.
Laukan mukaan Chevakovan viikon ruoista heijastuu elämänhallinnan puute.

