Yksinäisyys voi olla kenen tahansa surullinen osa. Miten yksinäistä voi auttaa? Asiasta keskustelivat Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori, yksinäisyystutkija Niina Junttila, HelsinkiMission Näkemysprojektin projektikoordinaattori Jenny Julkunen ja vapaaehtoinen tukihenkilö Maija Lumme, jotka vierailivat Huomenta Suomessa keskiviikkona.
Jenny Julkunen tietää että yksinäisyys ei katso taloudellista tilannetta, ikää tai elämäntilannetta. Kuka tahansa voi olla yksinäinen.
– On olemassa paljon herkkiä, lahjakkaita ja ihania ihmisiä, jotka ovat jotenkin jääneet yksinäisyyden varjoon. Meillä arvostetaan paljon dynaamisuutta ja ekstroverttiutta. Ne, jotka tuovat itseään esille, yleensä pääsevät esille, Julkunen sanoo.
Yksinäisyystutkija Niina Junttila on sitä mieltä, että ihmisten yksinäisyyttä suorastaan vähätellään. Samalla ihmiset häpeävät yksinäisyyttään.
– Meillä on vähän sellainen perinne, että kaikkien pitää pärjätä yksin. Yksin mennään vaikka läpi sen harmaan kiven. […] Yksinäisyys ei ole sitä, että sun pitäisi olla sitkeä sissi, yksinäisyys on kipua ja pahaa oloa, siihen pitää saada apua, Junttila muistuttaa.
Lue lisää: Yksinäisyys voi satuttaa ketä tahansa – tutkija: "Sosiaalinen kipu näkyy aivoissa samoilla alueilla kuin fyysinen kipu"
Jo yksinäisen näkeminen voi auttaa
Millaista apua yksinäinen sitten kaipaa? Junttila sanoo, että kuka tahansa voi poistaa yksinäisyyttä, kunhan näkee toisen ihmisen.
Junttila kertoo naisesta, joka hämmästyi, kun liukuovet avautuivat hänen edessään. Nainen kuvitteli muuttuneensa jo niin näkymättömäksi, että edes liikkeentunnistin ei häntä huomaa.
– Siihen me voidaan joka ikinen reagoida, että nähdään ihminen, joka tulee liukuovista sisälle tai kävelee kadulla vastaan, Junttila sanoo.
Myös vapaaehtoisena tukihenkilönä toimiva Maija Lumme on huomannut, ettei yksinäinen välttämättä tarvitse terapiatasoista tukea. Toisen ihmisen seura voi riittää.
Lumme on käynyt yksinäisten nuorten kanssa esimerkiksi kahvilla, keilaamassa, kävelyllä ja kakulla. Tekemisen lomassa tulee juteltua paljon.
– Se on vähän niin kuin viettäisi aikaa sukulaislapsen tai kummilapsen kanssa. Eli ihan normaalia yhdessäoloa, se ei ole mikään terapiasuhde. Tehdään mukavia asioita yhdessä, ja mä olen heille olemassa ja tarjolla, Lumme kertoo.
Aina ei tarvitse puhua surullisista asioista. Riittää, että voi puhua jollekin jostakin.
Katso koko keskustelu videolta!