Yksin Linnaan saapunut Antti Kaikkonen vältteli tanssilattiaa: "Ei kuulu vahvuusalueisiini"

Antti Kaikkonen aikoi jättää tanssit väliin.

Seuraa MTV Uutisten livelähetystä juhlatunnelmista artikkelin yltä!

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen saapui itsenäisyyspäivän vastaanotolle tällä kertaa yksin. Aiempina vuosina hän on ollut kuvattu vieras puolisonsa Satu Taiveahon rinnalla, mutta pitkään yhdessä ollut pariskunta ilmoitti syyskuussa eroavansa.

Kaikkonen kertoi aikovansa myös poistua juhlasta yksin.

– Luultavasti tanssilattiankin kierrän kaukaa, ei varsinaisesti kuulu vahvuusalueisiini, Kaikkonen sanoi.

Illan ympäristö- ja ilmastoteemaa Kaikkonen pitää tärkeänä. Teema ei kuitenkaan innoittanut häntä juhla-asulla revittelyyn, vaan hän pukeutui pukukoodin mukaisesti frakkiin. Ympäristöteemaan asu sopi kuitenkin siltä osin, että uutta frakkia hän ei juhliin hankkinut, vaan puku on sama kuin aiemmin. 

Kaikkosen mukaan itsenäisyyspäivä on vuoden arvokkain juhla.

– Erityisesti nostan hattua sotiemme veteraaneille ja ylipäätään niille sukupolville, jotka työllään ovat itsenäistä Suomea rakentaneet.

Lue myös:

    Uusimmat