Yksi kuva sen kertoo: Teslan eeppinen pörssikiito muistuttaa jo bitcoinin parhaita päiviä

Sähköautoja valmistavan yhdysvaltalaisen Teslan osake oli kovassa nousussa tiistaina. Moni pitää osaketta yliarvostettuna, mutta harva uskaltaa uida vastavirtaan.

Teslan kurssi nousi tiistaina Wall Streetillä lähes 14 prosenttia 887 dollariin. Maanantaina osake oli noussut noin 20 prosenttia. Kolmessa kuukaudessa kurssi on noussut 180 prosenttia.

Kurssinousun taustalla oli muun muassa ARK-varainhoitajan osakkeelle antama vuoden 2024 tavoitehinta, 7 000 dollaria. Monet arvioivat, että Tesla tulee vääjäämättä hallitsemaan maailman sähköautomarkkinoita.

Fundstrat Global Advisorsin osakas Thomas Lee toteaa, että salkunhoitajille on tullut kiire hypätä osakkeen kyytiin.

Viime vuonna osake kehittyi pitkälti markkinan mukaisesti ja heilui melkoisesti, joten Teslan painoa pidettiin monissa sijoitussalkuissa alapainossa.

– Viime vuonna Tesla oli vaikea osake omistaa. Nyt monilla on kiinniotettavaa, Lee kommentoi uutistoimisto Reutersille.

Trade Alert -yhtiön osakas Henry Schwartz arvioi, että kurssinousu on ”hillitön, hullu spekulaatio”.

Vaikka monet pitävät osaketta täysin yliarvostettuna, harva uskaltaa uida vastavirtaan.

– Ne jotka käyvät Teslalla kauppaa fundamenttipohjalta, ottavat tällä hetkellä iskua, sanoi Dennis Dick, osakevälittäjä Bright Tradingistä.

– Me ammattilaiset emme uskalla shortata tätä nyt.

Nousu kuin bitcoinilla

Teslan kurssinousu alkaa muistuttaa kryptovaluutta bitcoinin rakettimaista nousua vuonna 2017, huomautti Wall Streetin entinen hedge fund -guru Michael Novogratz.

Bitcoin kallistui tuolloin vajaassa vuodessa yli 2 000 prosenttia lähes 20 000 dollariin. Nyt bitcoinin hinta liikkuu noin 9 000 dollarissa.

Katso Novogratzin twiittaama kuva alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Lue myös:

    Uusimmat