Yksi asia voi tuhota parisuhteesi – luovu tästä ajatusmallista
Tuoreen tutkimuksen mukaan oman kumppanin mieltäminen ”ainoana oikeana” voi olla tuhoisaa suhteen tulevaisuudelle.
Tutkimuksen takana on kaksi sosiaalipsykologia, Spike W. S. Lee Toronton yliopistosta ja Norbert Schwartz Etelä-Kalifornian yliopistosta. Tutkijat esittävät, että unelmointi elämästä täydellisessä harmoniassa sen yhden ”oikean” kumppanin kanssa voi johtaa ikäviin tuloksiin parisuhteessa.
Tutkimukseen osallistui 73 eri-ikäistä ihmistä, jotka kaikki ilmoittivat olevansa vakavassa ja pitkässä parisuhteessa. Tutkittavat vastasivat kyselyyn, jossa esitettiin parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä.
Ensimmäinen puoli osallistujista mielsi suhteensa ensisijaisesti sielunkumppanuutena. Iskulauseita tähän olivat muun muassa seuraavat: ”Puolisoni on parempi puoliskoni”, ”olemme yhtä” ja ”puolisoni on Se Oikea”.
Loput vastaajat puolestaan arvioivat mieltävänsä parisuhteensa pikemminkin yhteisenä matkana. He arvostivat kaikkea yhdessä koettua, ja olivat iloisia siitä, miten pitkälle olivat edenneet yhdessä kumppaninsa kanssa.
Sielunkumppanuuteen uskovat järkyttyvät vaikeuksista
Jälkikäteen vastaajia pyydettiin arvioimaan suhteidensa vaikeuksia ja onnistumisia. Lopuksi vastaajat arvioivat myös, kuinka tyytyväisiä olivat suhteeseensa kokonaisvaltaisesti.
Sielunkumppanuudesta haaveilevat raportoivat muita vastaajia enemmän olevansa tyytymättömiä parisuhteeseensa.
Jos kumppanin haluaa nähdä väistämättömänä kohtalona ja ainoana oikeana, halu tehdä töitä suhteen eteen vähenee. Konfliktitilanteet tuntuvat tässä tapauksessa myös pahemmalta ja vaikeammin hyväksyttävältä. Sielunkumppanuuteen uskovat järkyttyvät riidoista ja suhteen alamäistä, koska ajattelevat helposti, että täydellisen sielunkumppanin kanssa tällaisia vaikeuksia ei olisi.
Schwartz ja Lee suosittelevat, että kumppanit nojaisivat ajatuksiaan perinteisiin häävaloihin, joissa luvataan pysyä toisen rinnalla ylä- ja alamäissä.
Lähde: Real Simple
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää