Yhdysvaltalainen Seija avautuu kamppailustaan alkoholismin kanssa: "Kaikki lapsemme olivat kotona ja minä olin sammuneena"
Vielä muutama vuosi sitten yhdysvaltalainen äiti aloitti päivänsä aina parilla drinkillä, ja saattoi juoda päivässä kaksi pulloa vodkaa. Nainen sai karun herätyksen, kun hänen aviomiehensä vaati vaimoaan tilille: käsissään kaksi säkillistä tyhjiä pulloja.
Kolmen lapsen 38-vuotiaalla äidillä Seija Nelsonilla on aina ollut ongelmallinen suhde alkoholiin. Kuusi vuotta sitten naisen perhe muutti Yhdysvaltain Illinoisista Coloradoon, jolloin Seijan alkoholiongelma karkasi lopullisesti käsistä.
– En ole koskaan voinut juoda vain yhtä drinkkiä ja lopettaa siihen. Päädyin aina heräämään keskellä yötä miettien, miksi olen sammunut, Seija kertoo The Sunille.
– Meillä ei ollut Coloradossa sukulaisia, enkä oikeastaan tuntenut ketään. En ollut siis vastuussa kenellekään, paitsi itselleni ja lapsilleni, hän selittää.
Naisella ei ollut uudella paikkakunnalla töitä, joten hän vietti päivät kotosalla 4-vuotiaan lapsensa kanssa. Kaksi vanhempaa lasta kävivät koulussa kävelymatkan päässä.
– Niinpä join. En usko, että lapset tajusivat, kunnes mieheni sanoi asiasta jotakin tullessaan töistä minun ollessani sammuneena sohvalla, Seija tunnustaa.
Sekoitti viinaa lähes mihin tahansa juomaan
Juomista pahensi se, ettei naisella ollut Coloradossa sukulaisia, töitä tai tuttavia. Ongelmat seurasivat toisiaan: juominen taas vähensi Seijan motivaatiota hakea uutta työpaikkaa.
– Join kaksi isoa pulloa vodkaa päivässä. Sekoitin sitä mihin tahansa juomaan, mitä kotoa sattui löytymään: esimerkiksi Gatoradeen ja kivennäisveteen, nainen sanoo.
– Kun mieheni tuli töistä kahdeksan aikaan illalla, kaikki lapsemme olivat kotona ja minä olin sammuneena, Seija kertoo.
Seijan vanhin poika, tuolloin 12-vuotias Jackson, tiesi äitinsä juomisesta. Nuoremmat lapset tajusivat vain sen, ettei heidän äitinsä ollut kunnolla läsnä lastensa elämässä.
– Avasin heille television, mutten osallistunut juuri sen enempää heidän tekemisiinsä. En juonut päivisin niin paljon, että olisin sammunut, mutta olisin todellakin voinut olla enemmän läsnä, nainen miettii.
– Olen todella kiitollinen siitä, että nykyään olen selvä äiti. Lapseni ansaitsevat sen. Myös minä ansaitsen olla vahva, selvä nainen, Seija sanoo.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Alkoholi aiheutti aviokriisin
Vuonna 2015 Seija kertoo saaneensa pohjakosketuksen, kun hänen miehensä Patrick vaati naista tilille, pidellen käsissään kahta säkkiä tyhjiä pulloja.
– Hän sanoi minulle, että minun pitää hankkia apua, tai hän hakee avioeroa ja vie lapsemme takaisin Illinoisiin. Tiesin, että se hetki oli käännekohta, nainen kertoo.
Seija soitti usealle eri raitistumisohjelman tarjoajalle ja sai apua jo samana päivänä. Siitä huolimatta hän ja hänen miehensä erosivat vuonna 2016.
Ero ei kuitenkaan ollut lopullinen, sillä pari meni uudelleen naimisiin viime vuoden elokuussa Seijan raitistuttua ja parin selvitettyä lopullisesti ongelmansa. Häitä juhlittiin tällä kertaa intiimisti perhepiirissä.
Nykyään nainen pitää hyvää huolta itsestään
Suuri osa uutta elämää ovat uudet elämäntavat sekä itsestään huolehtiminen. Raitistuttuaan Seija alkoi treenaamaan ja tarkkailemaan ruokavaliotaan. Nainen on pudottanut lähes 25 kiloa sitten vuoden 2015.
– Työstäessäni raitistumisohjelmaani elämäni vain paranee entisestään. Joka ikinen asia, joka elämässäni on tällä hetkellä: ihmissuhteeni, urani, lapseni sekä terveyteni, on raittiuden ansiota, Seija kiittelee.
– Menetin juodessani paljon asioita, mutta ennen kaikkea menetin itseni, hän toteaa.
Nykyään Seija käy päivittäin vertaistukiryhmän kokouksessa. Muille alkoholiongelman kanssa painiville naisella on yksi viesti: älä luovuta.
– Sinä olet kaiken sen työn arvoinen. Kaikki kliseet pitävät paikkansa: etene yksi päivä kerrallaan, Seija kannustaa.
Lähde: The Sun
Uusimmat
-
06:56
ISW: Ukraina puskee panssareilla Verbovessa, Venäjä tekee "järjettömiä" vastaiskuja – tässä tapauksessa merkittävä läpimurto on mahdollinen
-
06:51
Pilkotko omenan näin? Neljällä viillolla täydelliset viipaleet
-
06:35
Jari-Matti Latvalan radikaali ehdotus saa tyrmäyksen: "Kuinka moni lähtee siihenkään?"
-
06:25
Asiantuntija MTV:lle: Erikoissairaanhoito ja sosiaalihuollon erikoispalvelut pitäisi keskittää pikaisesti hyvinvointialueilta viidelle alueelle
-
06:23
Uusi superpari? Poptähti villiintyi NFL-mestarin maalista – tämä kaksikon poistuminen poiki jättiotsikot
-
06:17
Johan viruu iranilaisvankilassa jo toista vuotta – perhe pelkää poikansa puolesta: "Tämä murtaa hänet"
-
06:07
Marja on pukeutunut kierrätysvaatteista ompelemiinsa vaatteisiin jo viisitoista vuotta: "Päälläni on nytkin pussilakanasta tehty mekko"
-
06:02
Mestaruus jo Kalle Rovanperän ulottuvilla – tässä Chilen MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
05:40
Riita shakkipelistä johti raakaan paloittelumurhaan – Kuortin ABC-aseman viereisestä sorakasasta tehtiin karmea löytö
-
05:39
Italian etsityin mafiapomo on kuollut sairaalassa
-
05:34
Ranska vetäytyy – Nigerin sotilasjuntta mielissään
-
05:28
Lähipäivinä vaihtelevaa ja lämmintä säätä
-
05:23
Brittihävittäjät osallistuvat Suomessa sotaharjoitukseen suoraan lentotukialukselta
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
Lataa lisää