Yhä useampi hakeutuu lumivyöryjen säikäyttämänä lumiturvakoulutukseen – "Osa ei uskaltanut lähteä parkkipaikalta pidemmälle"

Näin kiivetään jääseinää ylös 6:10
Seikkailuohjaaja Teija Laukka opastaa aloittelijaa jääkiipeilyyn.

Lumiturvakouluttaja harmittelee, että osa pelkää kaikkea tuntureilla liikkumista, vaikka lumivyöryjä tapahtuu Suomessa yleensä vain ennakolta haastaviksi tiedetyissä paikoissa.

Lumiturvakouluttaja ja hiihtokoulu Pallaksen Pöllöjen johtaja Juuso Holstein kertoo yhä useamman hakeutuvan koulutukseen ennen luontoon lähtemistä.

– Lumiturvakursseja on järjestetty tänä talvena enemmän kuin aikaisemmin, ja kurssit myös täyttyvät hyvin. Lumiturvallisuusala on puhjennut kukkaan, Holstein sanoo Viiden jälkeen -ohjelmalle.

Lumiturvakursseilla ihmisiä opastetaan tuntemaan lumivyörymaastot ja opettelemaan turvallista liikkumista tuntureilla ja vuorilla.

Viime talvena Lapin tuntureilla sattui jokavuotiseen tapaan joitakin lumivyöryjä. Pääosin ihmisiä ei ollut vaarassa, mutta muun muassa Luostolla Sodankylässä kaksi ihmistä hautautui osittain lumeen helmikuussa.

Osa tuntureille tulijoista säikähti lumivyöryuutisia.

– Osa Pallakselle tulevista ihmisistä ei uskaltanut lähteä parkkipaikalta pidemmälle, kun he pelkäsivät lumivyöryjen tulevan niskaan, Holstein kertoo.

– Lumivyörymaastoja on kuitenkin Suomessa todella harvassa, ja käytännössä nämä paikat ovat jo etukäteen tiedossa. Mutta mitä enemmän pelotellaan, sitä enemmän se antaa pelkoa yleisestikin, Holstein harmittelee.

Holsteinin mukaan Suomen mahdollisia lumivyörypaikkoja ovat muun muassa Pallas Muoniossa, Ylläs Kolarissa ja Kilpisjärven tunturit.

Suomalainen lumisovellus tunnistaa parikymmentä lumityyppiä ja auttaa tunturissa liikkujaa 2:42
Videolla kerrotaan suomalaisesta lumisovelluksesta, joka tunnistaa parikymmentä lumityyppiä ja auttaa tunturissa liikkujaa. Haastattelussa Juuso Holstein, yksi sovelluksen kehittäjistä.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lue myös:

    Uusimmat