Yhä suurempi osuus poromiesten tienesteistä koostuu petovahinkokorvauksista – "Eihän siinä järkeä ole"

Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila vahvistaa MTV Uutisille, että poroihin kohdistuneiden petovahinkojen määrät ovat lisääntyneet merkittävästi. Siksi myös petovahinkokorvauksia maksetaan entistä enemmän.

Riistavahinkolaissa määritelty petovahinkorvausarvo on 1,5-kertainen poron arvoon suhteutettuna.

Poron arvoon vaikuttavat niin poronlihan keskihinta kuin erilaiset siitoskertoimet. Poron korvausarvot painotetaan poron lajin mukaan.

– Kallein poro on matkailukäyttöön koulutettu poro, joka laskennallisesti keskimäärin tienaa yhden talven aikana omistajalleen noin 10 000 euroa. Tällaisen poron korvausarvo on 3000 euroa, Ollila selvittää MTV Uutisille.

Suunnilleen samoissa hinnoissa liikkuvat myös niin kutsutut Lex Halla -korvauksen piirissä olevat paliskunnat, joissa tapahtuu poikkeuksellisen paljon porovahinkoja. Kyseisten paliskuntien porovahinkokorvaus on kaksinkertainen.

– Tällaisissa paliskunnassa porovahingot ovat poikkeuksellisen pahat. Niissä pedot vievät prosentuaalisesti huomattavan osan poroista, Ollila selvittää.

Pedot vievät itärajalla koko tuoton

Ollilan arvion mukaan vahinkokorvausmäärät ovat normaalitilanteissa riittävät, mutta petokantojen vahvistuessa korvauksista alkaa hiljalleen muodostua poronhoitajien tulojen tärkein lähde.

– Eihän siinä järkeä ole. Tilanne pitäisi saada järkevöitymään ja poronhoito pitäisi saada palautettua sellaiseksi kuin sen kuuluu olla. Ollila toteaa.

Erityisessä ahdingossa ovat juuri Lex Halla -paliskunnat itärajalla, Kainuun pienet paliskunnat sekä eteläiset itärajan paliskunnat, joissa vahinkokertymät ovat isoja vahvojen petokantojen vuoksi.

– Siellä ei enää pystytä harjoittamaan poronlihatuotantoa, koska pedot vievät käytännössä tuoton kokonaan, Ollila kertoo.

"Petokantoja leikattava rajusti"

Lapin Kansan selvityksen mukaan vähintään 40 000 euron korvauksia maksettiin vuosien 2013–2015 aikana 13–25 henkilölle.

Poronhoitaja ilmoittaa pedon tappamasta porosta maaseutuvirastolle, joka on velvollinen tarkistamaan epäilyttävät ilmoitukset. Lisäksi virastolla on velvollisuus pitää huoli, että ilmoitukset ovat aitoja.

Suurimmassa osassa vahingoista petoja hampaisiin kuolleita poroja ei kuitenkaan löydetä.

– On arvioitu, että valtaosa petovahinkona kuolleista poroista jää löytymättä. Ehkä noin viidennes niistä löytyy, Ollila selvittää.

Ratkaisuksi porojen löytämisongelmiin on erityisesti Kainuussa otettu käyttöön niin kutsutut kuolinkellot. Porojen kaulaan asetettavat kuolleisuuslähettimet hälyttävät poronhoitajalle, jos eläin on liikkumatta muutaman tunnin ajan. Tämän jälkeen poronhoitaja voi paikantimen avulla löytää kuolleen eläimen.

Poronhoitajat ovat kasvavien petokantojen kanssa kädettömiä niin kauan, kun poroja uhkaavien esimerkiksi ahmojen määrä jatkaa kasvuaan.

– Petokantaa pitäisikin rankasti leikata itärajalla, että saataisiin tilanne normaaliksi, Ollila korostaa.