USA 1998. Ohjaus: Rob Bowman. Käsikirjoitus: Chris Carter. Kuvaus: Ward Russell. Leikkaus: Stephen Mark. Lavastus: Christopher Nowak. Musiikki: Mark Snow. Tuotanto: Chris Carter, Daniel Sackheim. Pääosissa: David Duchovny, Gillian Anderson, Martin Landau, Armin Mueller-Stahl, Blythe Danner, Mitch Pileggi, William B. Davis, John Neville. Kesto 120 min.
Kauan väännettiin tahkoa pitäisikö mahtavan suosion televisiossa saaneesta X-Files - Salaiset kansiot -sarjasta tehdä elokuvaversio. Lopulta sarjan luoja ja monien keskeisten osien käsikirjoittaja Chris Carter sai pitää omat ehtonsa ja nyt tulos on nähtävillä. Carter on muotoillut elokuvan tarinaksi kahden tuotantokauden väliin sen kuitenkaan tuottamatta sarjan jatkuvuudelle hallaa. No johan kaikki sen ymmärtävätkin, että Mulderin ja Scullyn täytyy päästä jatkamaan mysteerejä tämän jälkeenkin. Se ei ehkä olisi ollut kunnolla mahdollista jos Carter olisi antanut lempilapselleen täydellisen Hollywood-käsittelyn.
Vanhat tv-sarjat kääntyvät nykyään elokuviksi trendivauhdilla. Kohta saadaan pällistellä täyteen pumpattuja versioita vanhoista suosikeista Lost in Space ja The Avengers. Carter on X-Filesin elokuvaversiossa korvallut spektakulaarisuuden tarinalla ja pannut vielä asialle 25 jaksoa sarjaa ohjanneen Rob Bowmannin, joten taikalaatikossa hyvin toiminut niukka ja taloudellinen kerronta saa nyt ainoastaan kuvaaja Ward Russellin widescreen-lääkityksen.
Sarjaa koskaan ennen seuraamattomat saavat ainakin leffan alkumetrit selvitä pelkällä käsikopelolla, mitään turhia selityksiä ja taustoituksia Caraterilta ei heru. X-kansiot on yllättäen lopetettu ja Scully (Anderson) ja Mulder (Duchovny) pakertavat rutiinitehtävissä. Hämärä terroristipommi repii kuitenkin taas auki vanhat haavat ja prologin jo esittelemä kauhuskenaario alkaa ravistella myös agenttikaksikkoamme. Tuttua äijää alkaa vilistä kankaalla. Syväkurkun roolin ottaa nyt Mulderin isäukon entinen kaveri Kurtzweil (Landau) ja vastassa on taas vanhojen vaarien leegio johtajinaan Strughold (Mueller-Stahl) sekä sarjassakin vilahdellut moitteeton englantilaismies (Neville). Vasallina häärää tupakkia ketjussa kiskova kylmähermoinen kaveri (Davis) ja naamansa tuovat esiin myös apulaisjohtaja Skinner (Pileggi) sekä pakettiautossa operoiva hörhökolmikko (Haglund, Bairwood, DeMunn).
Fanit pystyvät seuraavaan auki repeytyvää mysteeriä neljän vuoden kokemuksella, mutta muilla voi olla vähän vaikeampaa ja kerronnan niukkuuden huomioon ottaen jopa tylsää. X-Files elokuvan voima onkin sen pohjaperustassa ja sen tuntemuksessa. Nyt ei tarvitse kuluttaa turhia aikoja päästäkseen henkilöihin sisälle; Scully ja Mulder ovat tuttuja ja turvallisia, Carterin nimi käsikirjoituksen kohdalla tarkoittaa taattua vainoharhaa, mutta poistaa myös pelot Scullyn ja Mulderin toisiinsa sekaantumisesta Pieniä yllätyksiä tosin on luvassa.
Duchovny ja Anderson näyttelevät siis tutusti ja turvallisesti. Scully vaikuttaa tosin hieman energisemmältä hahmolta ja Mulderin riivauksellinen omistautuneisuus ei tuota mitään mahdottomia purkauksia, joihin sarjassa on joskus hieman epämukavasti päädytty. Vastapuolen näyttelijät hoitavat homman myös sarjaan kuuluvalla arvokkuudella. Missään ei lipsuta.
Kun tähän lisätään vielä suuremmalla budjetilla valikoidut miljööt maailman eri puolilta sekä tyylikkään vähäeleisesti toteutetut erikoistehosteet, täytyy sanoa, että X-Filesin elokuvaversio tuottaa sarjaa seuranneelle pakollisen ja miellyttävän katsomiskokemuksen. Scullyn ja Mulderin taistelu totuuden tuulimyllyjen kanssa jatkuu edelleen nyt ehkä hiukan valaistuneena.
Teksti: Jari Rantala