Trump saattaa pyrkiä ketjuttamaan tulleja eri lakeja käyttäen.
Yhdysvaltojen hallinto kehittää B-suunnitelmaa, jos Valkoisen talon määräämät tuontitullit lopulta häviävät oikeudessa.
Vajaan vuorokauden aikana tuomioistuin ensin kumosi presidentti Donald Trumpin määräämät tullit ja sitten vetoomustuomioistuin piti ne toistaiseksi voimassa.
Valkoinen talo on kuitenkin päätynyt siihen tulokseen, etteivät nykyisellä tavalla määrätyt tuontitullit välttämättä kestä tulevia oikeuskamppailuja.
Yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalin mukaan Trumpin hallinto on saattanut löytää väliaikaisen ratkaisun ongelmaan.
Lue myös: Tuomioistuin: Trumpin tullit jäävät voimaan
Komissaari Virkkunen kertoo EU:n olevan entistä suositumpi kauppakumppani – kiitos Trumpin tullien.
Vuoden 1974 laki
B-suunnitelman ytimessä on vuoden 1974 kauppalaki, joka mahdollistaa 15 prosentin tuontitullien asettamisen 150 päiväksi, jos kahdenvälinen kauppa jonkin valtion kanssa on epätasapainossa.
Kyseistä pykälää ei ole WSJ:n mukaan koskaan aiemmin käytetty.
Tuontitullien asettaminen 150 päiväksi ostaisi Valkoiselle talolle aikaa. Viiden kuukauden aikana Trumpin hallinto voisi laatia kullekin keskeiselle kauppakumppanille räätälöidyn tullipaketin.
Myös tämä toinen vaihe nojaisi vuoden 1974 kauppalakiin.
Se vaatisi pitkän ilmoitus- ja kommenttiprosessin, mutta hallinnon virkamiehet katsovat sen olevan oikeudellisesti kestävämmällä pohjalla kuin nykyiset tuontitullit.
Tätä osaa vuoden 1974 laista on käytetty useasti ennenkin. Se on tuttu myös Trumpille, joka hyödynsi sitä ensimmäisellä presidenttikaudellaan Kiinan vastaisissa tulleissaan.
Muut vaihtoehdot
Trumpin tiedottaja Karoline Leavitt sanoi torstaina hallinnon harkitsevan vaihtoehtoisia tapoja määrätä tullit.
Trumpin kauppaneuvonantaja Peter Navarro puolestaan sanoi Bloombergille, että vuoden 1974 kauppalain palaset ovat "sellaisia ajatuksia", joita Trumpin taloustiimi pohtii.
Valkoinen talo ei kommentoinut WSJ:n tietoja.
Yhdysvalloilla on myös muita vaihtoehtoja.
Yksi niistä on vuoden 1930 laki, jonka mukaan tulleja voidaan asettaa Yhdysvaltoja syrjiville valtioille. Tullipolitiikkaa voidaan tehdä myös kansalliseen turvallisuuteen vedoten.
Vaihtoehtojen voima
Nykyiset Trumpin tuontitullit on määrätty vuoden 1977 kansainvälisen taloushätälain nojalla.
Lakia ei aiemmin ole käytetty tullien määräämiseen, mutta sen hyödyntäminen mahdollisti nopean toiminnan käytännössä kaikkia kauppakumppaneita kohtaan.
Eri lakien käyttäminen saman asian ajamiseen voi mahdollistaa Trumpille tullien voimassa pitämisen siinäkin tapauksessa, ettei oikeustaistelu suju Valkoiselle talolle mieluisalla tavalla, WSJ katsoo.
Tämä parantaisi Yhdysvaltojen neuvotteluasemaa suhteessa esimerkiksi Kiinaa ja Euroopan unionia vastaan, lehti arvioi.