Tekijä käytti kesäkuun puolivälissä alkaneessa huijauskampanjassaan tekoälyä, jonka avulla hän kloonasi Rubion ääntä.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubiona esiintynyt huijari otti yhteyttä ainakin kolmen valtion ulkoministereihin sekä yhteen yhdysvaltalaiseen kuvernööriin ja yhteen kongressin jäseneen, kertoi Washington Post -lehti tiistaina. Lehti perustaa tietonsa viranomaislähteeseen ja ministeriön muistioon.
Tekijää ei ole pystytty selvittämään, mutta heinäkuun 3. päivälle kirjatun muistion mukaan hänen oletetaan yrittäneen päästä käsiksi salattuun tietoon ja käyttäjätileihin. Hän käytti yhteydenottoihinsa tekstiviestejä ja Signal-viestipalvelua, jota presidentti Donald Trumpin hallinnon tiedetään käyttäneen keskinäisessä viestinnässään.
Tekijä käytti kesäkuun puolivälissä alkaneessa huijauskampanjassaan tekoälyä, jonka avulla hän kloonasi Rubion ääntä. Hän lähetti kontakteilleen sekä ääni- että tekstiviestejä. Muistiosta ei käy ilmi, keihin huijari otti yhteyttä, eikä se, vastasivatko he yhteydenottoihin.
Yhdysvaltain ulkoministeriö ei kommentoinut tapauksen yksityiskohtia mutta sanoi tekevänsä asiasta perinpohjaisen tutkimuksen. Myöskään liittovaltion poliisi FBI ei kommentoinut asiaa.
Maaliskuussa Atlantic-lehti kertoi, kuinka Trumpin hallinnon korkeat turvallisuusviranomaiset jakoivat salaisessa Signal-ryhmässä tietoja Yhdysvaltain iskusta Jemeniin. Ryhmässä kerrottiin muun muassa täsmälliset tiedot iskujen kohteista, ajankohdasta ja niihin käytettävistä aseista. Atlanticin päätoimittaja oli lisätty ryhmään vahingossa, minkä vuoksi tiedot tulivat julkisuuteen.