Waltteri Torikan TTK-taival teki käänteen – kertoo nyt tilanteestaan: "Meille tapahtui loppuviikosta sellainen…"

2:34
Waltteri Torikka kuvailee TTK-taivaltaan

Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa mukana oleva oopperatähti Waltteri Torikka kuvailee TTK-taivaltaan MTV Uutiset Livessä.

Oopperalaulaja Waltteri Torikka kisaa Tanssii Tähtien Kanssa -parketeilla tähtiopettajansa Kia Lehmuskosken kanssa. Pari repäisi kauden kolmannessa livessä hauskalla jivellään.

Kappaleena kuultiin Virve Rostin Krokotiilirock. Tuomarit palkitsivat parin upeasta suorituksesta antaen heille kirkkaan rivistön ysejä. Lehmuskoski ja Torikka kertovat löytäneensä yhteyden toisiinsa harjoituksissa.

– Meille tapahtui loppuviikosta sellainen, että juttelimme paljon perjantaina ja joku siellä aukesi, Lehmuskoski kuvailee.

Viime sunnuntaina Torikka esitteli katsojille hauskan puolensa heittäytymällä hulvattomaan tanssiin.

– Kyllä minä olen aika hassu. Minulla on ollut treeneissä vaikeaa saada itsestäni irti. Ollaan puhuttu Kian kanssa, että mistä se johtuu. Olen kuitenkin aika hyvä nauramaan itselleni ja minusta se on älyttömän tärkeä voimavara. Nyt tuntuu, että olen saanut sen liikkeelle, Torikka kertoo.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.30 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla. Tanssikupla mtv-palvelussa maanantaisin ja perjantaisin. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja