VW:n turbo laukesi 100 000 kilometrin kohdalla – Kuluttajariitalautakunta antoi ratkaisunsa
Kuluttajariitalautakunta suosittaa vahingonkorvausta kuusi vuotta vanhan auton turboahtimen rikkoutumisesta.
Kuluttaja osti Volkswagen Touran -henkilöauton 25 900 eurolla vuonna 2009. Auton matkamittarin lukema oli kaupantekohetkellä noin 32 000 kilometriä.
Tammikuussa 2015, jolloin mittariin oli kertynyt noin 95 000 kilometriä, auton turboahdin jouduttiin kuitenkin vaihtamaan. Korjauskustannukset Autotalo Laakkonen Oy:n korjaamolla nousivat lähes 1 800 euroon.
Auton turboahtimesta löytyi korjausta vaativa vika jakopään vianetsinnän yhteydessä. Turbon akseli oli väljä, minkä seurauksena siivekkeet olivat osuneet turbon runkoon.
Turbon lopullinen hajoaminen olisi voinut tapahtua milloin tahansa, mistä olisi voinut aiheutua vielä suuremmat vahingot.
Myyjäliike ja kuluttaja eivät päässeet yhteisymmärrykseen korjauskustannusten maksajasta. Ostaja vaati myyjäliikettä korvaamaan 900 euroa.
Myyjäliike kiisti kuluttajan vaatimukset, sillä auton myynnistä oli kulunut jo yli kolme vuotta ja autolla oli ajettu yli 60 000 kilometriä.
Auton huollot oli tehty ajallaan merkkiliikkeessä ja Laakkosen lausunnon mukaan rikkoutuminen ei johtunut huollon laiminlyönnistä.
Ratkaisu
Kuluttajariitalautakunta toteaa, että auton turboahtimen tulee kestää tavanomaista käyttöä selvästi pidempään kuin tässä tapauksessa on tapahtunut.
Asiassa ei näytetty tai edes väitetty, että rikkoutuminen olisi johtunut ostajan puolella olevasta syystä.
Myyjän kuluttajansuojalain mukaista virhevastuutakaan ei ole ajallisesti rajoitettu, vaan se kestää tavaran oletetun käyttöiän ajan.
Lautakunta totesi ratkaisussaan, että autossa on ollut ennenaikaisen rikkoutumisen vuoksi virhe.
Lautakunta on yksimielisellä päätöksellään suosittanut, että myyjä maksaa ostajalle 800 euroa vahingonkorvauksena.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää