Vuosikymmenten pahin suuronnettomuus

Paperirullalastissa olleen rekan ja linja-auton kolarissa Konginkankaalla on kuollut 23 ja loukkaantunut 15 ihmistä. Matkustajien lisäksi surmansa saivat linja-auton kuljettaja ja matkaopas.

23 nuorta on kuollut ja 15 loukkaantunut linja-auton ja rekan kolarissa 4-tiellä Konginkankaalla. Onnettomuus tapahtui noin kahden aikaan aamuyöllä.

Bussissa oli Äänekosken poliisin mukaan 38 ihmistä. 21 matkalaisten lisäksi surmansa saivat linja-auton kuljettaja ja matkaopas. Onnettomuuspaikalla kuolleiden luku täsmentyi vasta iltapäivällä, kun paperirullat saatiin nostettua romuttuneen linja-auton päältä. Tutkinnassa on varmistunut, että turmabussissa oli kuljettajan lisäksi 24 nuorta naista ja 13 nuorta miestä.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan bussiturmalle ei löydy yksittäistä syytä. Jäljet turmapaikalla on saatu tutkittua, mutta niiden analysointi vie vielä aikaa.

Paperirullalastissa olleen rekan perävaunu lähti heittelehtimään ja vastaantuleva linja-auto osui perävaunun etuosaan. Poliisi kertoi linja-auton etuosan ja rekan perävaunun etuosan murskautuneen kolarissa. Poliisin mukaan osa paperirullista lensi linja-autoon sisälle.

Onnettomuus tapahtui Äänekoskelta noin 20 kilometriä pohjoiseen Konginkankaan pohjoisen liittymän ja eteläisen liittymän välillä.

Massiivinen tuho

Konginkankaan bussiturma

Ylilääkäri Tapio Tammela Äänekoskelta kuvaa näkymiä onnettomuuden jälkeen massiiviseksi tuhoksi. Tammelan mukaan on perin harvinaista, että niin suuri osa loukkaantuneista jouduttiin toteamaan jo paikalla kuolleiksi.

Tammelan mukaan raskaat paperirullat vyöryivät sisään linja-autoon matkustajien pään tasalla. Ne aiheuttivat vakavia vammoja päähän ja rintakehään. Suurin osa matkustajista sai surmansa silmänräpäyksessä.

Rikoskomisario Jukka Pokelan mukaan Pohjolan Turistiauton bussi oli lähtenyt Helsingistä ja ottanut lisää matkustajia Tampereelta. Seurue oli matkalla Rukalle ilmeisesti hiihtämään. Rekka otti paperikuorman Kemistä. Sen kuljettajaa vaihdettiin Viitasaarella. Kuljettaja ehti ajaa vain noin 40 kilometriä, kun onnettomuus sattui. Rekan kuljettaja säilyi turmassa hengissä.

4-tie oli pelastustöiden ja tutkimusten takia suljettuna iltaan saakka. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan tie oli yön aikana jäätynyt hyvin liukkaaksi, mutta mitään yksittäistä syytä ei alustavissa tutkimuksissa ollut löydettävissä.

Vuosikymmenten pahin suuronnettomuus

Suomessa ei ole vuosikymmeniin sattunut yhtä pahaa suuronnettomuutta kuin Konginkankaalla. Viimeksi saman kokoluokan onnettomuus tapahtui Virroilla 1979, jolloin vanhainkodin tulipalossa kuoli 27 henkilöä. Vuonna 1998 Jyväskylän junaturmassa kuoli kymmenen henkeä.

Suomen toistaiseksi pahin tieliikenneonnettomuus sattui Turun Kakskerrassa vuonna 1940, kun linja-auto syöksyi maantieltä mereen. Onnettomuudessa kuoli 17 ihmistä.

Onnettomuuden kronologia

- Torstai noin kello 20 Onnettomuusrekan kuljettaja lähtee liikkeelle Helsingistä. Rekan lasti on menossa pohjoiseen. Samaan aikaan Stora Enson tehtailla Kemissä perävaunuun lastataan 800-kiloisia paperirullia. Toinen Transpointin kuljettaja lähtee ajamaan lastia kohti Helsinkiä.

- Torstai noin kello 21 Bussillinen nuoria lumilautailijoita ja laskettelijoita lähtee liikkeelle Helsingistä. Matkareitin on määrä kulkea Tampereen ja Jyväskylän kautta kohti Rukaa.

- Perjantai noin kello 01 Helsingistä lähtenyt kuljettaja vaihtaa kuormia Kemistä tulleen kuljettajan kanssa Viitasaarella. Kuljettajat pitävät samalla pienen lepotauon. Sen jälkeen onnettomuusrekan kuljettaja lähtee takaisin kohti Helsinkiä.

- Kello 02.08 Jyväskylässä sijaitseva Keski-Suomen hätäkeskus saa ilmoituksen onnettomuudesta nelostiellä Konginkankaalla.

- Kello 02.10 Konginkankaan pelastuslaitos saa ilmoituksen onnettomuudesta.

- Kello 02.22 Ensimmäiset pelastusyksiköt ehtivät paikalle Konginkankaan paloasemalta.

- Kello 02.30 Keski-Suomen keskussairaala saa tiedon onnettomuudesta, jossa mahdollisesti 40 loukkaantunutta. Suuronnettomuushälytys annetaan.

- Kello 03.20 Ensimmäisenä lääkärinä onnettomuuspaikalle saapuu Äänekosken terveyskeskuksen ylilääkäri. Pian paikalle saapuu myös Jyväskylän keskussairaalan lääkintäryhmän anestesialääkäri.

- Kello 04.07 Ensimmäiset potilaat saapuvat Keski-Suomen keskussairaalaan Jyväskylään.

- Kello 04.50 Viimeiset potilaat tuodaan sairaalaan.

(MTV3-STT)

Konginkankaan bussiturman tutkimukset jatkuvat. Poliisi on kuullut onnettomuudesta pelastuneita. (Seitsemän uutiset 21.03.2004)

Poliisi julkisti onnettomuudessa menehtyneiden nimet iltapäivällä.
(Seitsemän uutiset 21.03.2004)

Kaikissa kirkoissa muistettiin bussiturman uhreja.
(Seitsemän uutiset 21.03.2004)

Konginkankaan bussionnettomuuden kaikki uhrit on nyt tunnistettu. Onnettomuuspaikalle on tuotu sadoittain kynttilöitä ja kukkia.
(Kymmenen uutiset 20.03.2004)

Onnettomuus on järkyttänyt suomalaisia ja moni on hakenut kriisiapua.
(Kymmenen uutiset 20.03.2004)

Ammattikuljettajat arvostelevat tiehallinnon liukkauden torjuntaa. He vaativat, että teiden talvikunnossapitoon panostetaan nykyistä enemmän.
(Kymmenen uutiset 20.03.2004)

Suomen tieliikenteen synkin päivä - 23 menehtyi Konginkankaalla.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Bussin ja rekan törmäys oli erittäin raju.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Kaikki onnettomuudessa loukkaantuneet kuljetettiin aluksi hoitoon Keski-Suomen keskussairaalaan Jyväskylään. Kenenkään tila ole enää hengenvaarallinen.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Suomen punaisen ristin kriisipäivystyspuhelimeen on tullut soittoja aamusta lähtien.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Poliisipappi Karita Pohjolan-Pirhosen mukaan sureva ei jaksa kuunnella paljon sanoja. Hän kaipaa läheisiltään läsnäoloa.

(Kymmenen uutiset 19.03.2004)

Keliolosuhteet onnettomuuspaikalla
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Omaisten suru purkautuu vasta muutaman päivän kuluttua, sanoo SPR:n kriisipsykologi Salli Saari.
(Seitsemän uutiset 19.03.2004)

Pelastustoimet Konginkankaalla ovat jatkuneet koko päivän.
(Ylimääräinen uutislähetys klo 16.30; 19.03.2004)

Poliisin mukaan onnettomuuden syynä oli liukas keli.
(Ylimääräinen uutislähetys klo 16.30; 19.03.2004)

Suomen ammattiautoilijat järkyttyvät tapahtuneen johdosta.
(Ylimääräinen uutislähetys klo 16.30; 19.03.2004)

Onnettomuusbussissa oli uhreja vielä päivällä.
(Ylimääräinen uutislähetys klo 13.30; 19.03.2004)

Onnettomuusbussin matkustajalista on kateissa.
(Ylimääräinen uutislähetys klo 13.30; 19.03.21004)

Presidentti Halonen ja Suomen hallitus esittivät osanottonsa uhrien omaisille ja läheisille.
(Ylimääräinen uutislähetys klo 13.30; 19.03.2004)

(Ylimääräinen uutislähetys klo 13.30; 19.03.2004)

(Ylimääräinen uutislähetys klo 13.30; 19.03.2004)

(Huomenta Suomi 19.03.2004)

(Huomenta Suomi 19.03.2004)

Keski-Suomen keskussairaalassa on hoidettavina 14 onnettomuuden uhria.
(Huomenta Suomi 19.03.2004)

Kriisityöntekijät ovat valmiudessa usealla paikkakunnalla.
(Huomenta Suomi 19.03.2004)

Entisen suuronnettomuustutkija Kari Lehtolan mukaan Konginkankaan bussiturma on pahin Suomessa tapahtunut onnettomuus vuosikymmeniin.
(Huomenta Suomi 19.03.2004)

Lue myös:

    Uusimmat