Vuosaaren mäntyjen viereltä löytyi ruumis: Nyt veitseniskua sydämeen käsitellään käräjillä

Helsingin käräjäoikeus aloitti tänään Helsingin Vuosaaressa helmikuussa tapahtuneen henkirikoksen käsittelyn.

Syyttäjä on nostanut tapposyytteen noin 40-vuotiasta miestä vastaan. Syyttäjän mukaan mies tappoi toisen miehen lyömällä tätä veitsellä kerran rintakehään. Isku lävisti sydämen, syyttäjä kertoo.

Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta myös törkeästä huumausainerikoksesta. Syyttäjän mukaan mies on myynyt huumeita ja pitänyt hallussaan suurta määrää Subutex-tabletteja.

Mies kiistää tapposyytteen. Hänen mukaansa kyse on ollut ryöstötilanteessa tapahtuneesta vahingosta, ei tahallisesta teosta.

Mies kiistää myös törkeän huumausainerikoksen, mutta myöntää perusmuotoisen huumausainerikoksen.

Poliisi otti alun perin kaksi henkilöä kiinni taposta epäiltyinä, mutta heistä toinen vapautettiin tutkintavankeudesta maaliskuun lopulla.

Henkirikos paljastui, kun sivullinen henkilö löysi kuolleen vuonna 1986 syntyneen miehen kuolleena metsäkaistaleella Ulappasaarentieltä. Paikalla käynnistyi huomiota herättänyt poliisioperaatio.

Tappoa edelsi huumekauppa

Syyttäjän mukaan uhri ja syytetty olivat sopineet Telegram-sovelluksen kautta huumausainekaupoista. He eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Kaupat sovittiin Vuosaareen. Syyttäjän mukaan syytetty kertoi paikalla olleelle toiselle henkilölle aikovansa ryöstää uhri. Hänellä oli mukanaan veitsi, syyttäjä sanoi.

Syyttäjän mukaan mies toteutti ajatuksensa ja iski uhria veitsellä rintaan. Uhri lyyhistyi maahan ja kaksikko poistui paikalta. Hieman myöhemmin he pyysivät ohikulkijaa soittamaan hätäkeskukseen ja syytetty hylkäsi takkinsa.

Syytetty sanoo olleensa uhri

Syytetyn mukaan tilanne meni hyvin eri tavalla. Syytetyn puolustus kertoi, että syytetty oli ryöstön kohde, eikä ryöstäjä. Uhrin vammat taas syntyivät hätävarjelutilanteessa.

Ryöstön yhteydessä syntyi kamppailutilanne, jossa osapuolet kaatuivat maahan. Uhrin saama teräasevamma syntyi samassa tilanteessa. Syytetty ei ollenkaan huomannut, että veitsi olisi osunut uhriin. Lisäksi syytetyn mukaan kyse oli eri veitsestä, kuin se, jota syyttäjä väittää tekovälineeksi. Syytetyllä itsellään ei ollut ollenkaan tekovälineeksi väitettyä veistä mukanaan.

Tapauksen jälkeen syytetty yritti hälyttää apua Alepasta, johon oli mennyt välittömästi välikohtauksen jälkeen. Kaupasta ei kuitenkaan suostuttu soittamaan apua, joten sitä soitti lopulta sivullinen henkilö.

Syytetty vetoaa siihen, ettei hänellä huumekauppiaana olisi järkevää syytä tappaa asiakkaitaan.

Syytetty kiistää myös, että olisi hävittänyt takkinsa. Se oli rikkoutunut ja likaantunut, joten syytetyn avovaimo heitti sen pois.

Hätäpuhelu: "Huonolta näyttää"

Oikeudessa kuultiin hätäkeskuspuhelu, jossa sivullinen henkilö kertoo maassa makaavasta miehestä Vuosaaren Alepan lähistöllä. Hätäkeskus pyytää soittajaa katsomaan miestä tarkemmin.

Hei, ootsä kunnossa, soittaja huutaa.

Soittaja kokeili selällään makaavan miehen pulssia, mutta mitään ei tuntunut. Soittaja kertoo hätäkeskukselle myös, että asiasta hänelle kertoneet miehet poistuivat paikalta nopeasti.

– Huonolta näyttää. Mä luulen, että hän on maannut tässä aika kauan jo.

Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat