Vuosaaren ruumis ilmestyi mäntyjen vierelle alle puolessa tunnissa – näin silminnäkijä kuvailee jättioperaatiota
Helsingin Vuosaaresta tiistaina päivällä löytyneen vainajan tapausta tutkitaan tappona. Uhri oli mies, mutta hänen ikäänsä ei ole kerrottu.
Miehen ruumis löytyi eilen noin kello 13 Vuosaarentien ja Ulappasaarentien risteyksen lähettyviltä, vain muutaman kymmenen metrin päästä viereisen kerrostalon seinästä. Toisella puolella kulkee kohtuullisen vilkas autotie. Sivullinen ilmoitti ruumiista hätäkeskukseen.
Ruumiin löytöpaikan viereisessä kerrostalossa asuva nainen kertoo MTV Uutisille, että ruumislöytö aiheutti alueella ison poliisioperaation.
– Kävelin itse koiran kanssa tuon paikan ohi hieman puoli yhden jälkeen. Silloin ruumis ei ollut vielä siinä.
– Vain vajaa puoli tuntia myöhemmin näin ruumiin makaamassa maassa. Vainaja makasi rinteessä mäntyjen vieressä suorana selällään. Päälle päin hänessä ei näkynyt vammoja, mutta en nähnyt häntä kovin läheltä, nainen kertoo.
Tuossa vaiheessa paikalla oli jo useita poliisipartioita ja teknisten tutkijoiden autoja. Partio kiersi poliisikoiran kanssa lähikortteleita.
Paikkaa tutkittiin useita tunteja
Poliisit eristivät ruumiin löytöpaikan melko laajalta alueelta poliisinauhoin.
– Poliisit olivat täällä useamman tunnin, noin neljään asti. Ruumiskin vietiin pois vasta iltapäivällä. Vainajaa ei ainakaan heti peitetty lakanalla, silminnäkijä sanoo.
Tapaus herätti huomiota paikalle saapuneiden poliisien suuren määrän vuoksi.
Poliisi on toistaiseksi ollut hyvin niukkasanainen henkirikoksesta. Edes sitä ei ole kerrottu, onko teosta epäilty poliisin tiedossa vai onko juttu tällä hetkellä pimeänä.
Sitäkään ei ole kerrottu, epäileekö poliisi henkirikoksen tapahtuneen ruumiin löytöpaikalla vai jossain muualla, jonka jälkeen ruumis olisi tuotu löytöpaikalle.
Ruumiin löytöpaikalla ei ole verijälkiä tai mitään muutakaan, joka muistuttaisi henkirikoksesta.
Keskiviikkona alkuiltapäivästä poliisin siviilipukuisia tutkijoita oli paikan päällä Vuosaaressa puhuttamassa naapuruston asukkaita.
Poliisi on pyytänyt, että mahdolliset silminnäkijät ilmoittavat poliisille havainnoistaan.
Havaintoja voi ilmoittaa soittamalla numeroon 050 562 7405 tai 0295 476 147 tai sähköpostitse vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää