Vuonna 2005 kadonnut Boo-kissa pääsi kotiin toivosta luopuneen omistajansa luokse

Vili toimii terapiakissana vanhainkodissa 1:21

Boo-kissa katosi omistajaltaan Janet Adamowczilta Harrowgatesta vuonna 2005 neljän vuoden ikäisenä. 13 vuotta myöhemmin Janet sai soiton, että hänen kissansa oli löytynyt. Kukaan ei tiedä, miten katti on selviytynyt.

Yllä olevalla videolla kerrotaan terapiakissa Vilistä.

Kissoilla on taipumus lähteä omille teilleen ja palata jossain kohtaa takaisin kotiin.

Janet Adamowiczin Boo-kissa sen sijaan teki vähän pidemmän "retken". Se karkasi kotoaan neljän vuoden ikäisenä vuonna 2005 ja löytyi vasta äskettäin, kertoo muun muassa Mirror-lehti.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Omistaja yritti etsiä Boota

Naimisissa oleva kahden lapsen äitipuoli Janet oli murheen murtama lemmikkinsä katoamisen vuoksi.

Harrowgatessa asuva nainen liimaili julisteita lyhtypylväisiin siinä toivossa, että joku huomaisi Boon. Hän laittoi myös ilmoituksen paikalliseen lehteen.

Etsinnät olivat kuitenkin tuloksettomia, ja vuoden kuluttua Janet lakkasi toivomasta.

Myöhemmin hän hankki kaksi uutta kissaa, Ollien ja Tessien.

Yllättävä puhelu

Viime viikon torstaina Janet sai kuitenkin yllättävän puhelun Wicstun Vets -eläinlääkäristä Yorkista. Häneltä kysyttiin, oliko hänen kissansa kenties kadonnut.

Janet ei ensin tajunnut, että kyse oli karkulaisesta.

– Sanoin, että tuskinpa, sillä molemmat olivat täällä.

Lääkäristä kuitenkin todettiin, että tietojen mukaan kyseessä oli hänen kissansa Boo.

Janet ei ollut uskoa korviaan.

Liikuttava jälleennäkeminen

Nainen meni käymään eläinlääkärissä ja siellä Boo olikin, ilmielävänä. Se myös muisti edelleen omistajansa. 

Jälleennäkemisen riemu herkisti niin lääkäriaseman henkilökunnan kuin Janetinkin.

Tuntematon löytäjä

Janet sai tietää, että tuntematon nainen oli tuonut kissan eläinlääkäriin. Tämä ei ollut kertonut nimeään.

Nainen oli kertonut vain, että Boo oli löytynyt Pocklingtonista ja kuljeskellut siellä ympäriinsä muutaman viikon.

Mikrosiru kertoi omistajan

Ratkaisun avaimeksi osoittautui Boon mikrosiru. Lääkärit vertasivat sirun tietoja Petlog-eläintietorekisteriin ja saivat selville omistajan.

– Onneksi Boolle oli laitettu mikrosiru 17 vuotta sitten ja tietoja pidettiin ajantasalla.

Kissan matka hämmästyttää

Janetia mietityttää, miten kissa on selviytynyt.

– En tiedä, missä se on ollut. Ehkä eksyksissä ja tuntemattomat ovat ruokkineet sitä. Tai sitten se on napannut itse oman ravintonsa.

Janet oli myös hämmästynyt siitä, miten Boo oli kulkenut yli 60 kilometrin päähän.

– 17-vuotiaaksi se on pärjännyt hyvin kulkukissana, Janet toteaa.

Nokoset saattoivat kostautua

Eläinlääkärikeskuksen tiedottajan mukaan kissat saattavat joskus vahingossa päätyä kauaskin kotoaan.

– Ei ole mitenkään tavatonta, että kissat menevät nokosille pakettiautojen kyytiin. Sitten ne huomaavat olevansa kilometrien päässä sieltä, missä niiden kuuluisi olla.

Kotona omistajansa kannoilla

Janetin mukaan Boo on kotiin palattuaan kulkenut hänen perässään kuin varjo.

Boo ei myöskään ilahtunut uusista tulokkaista, kuten eivät nämäkään siitä.

– Kaksi muuta kissaa eivät ole kovin vaikuttuneita, mutta toivottavasti Boo tuli viimein jäädäkseen.

Lue myös:

    Uusimmat