Mainos

Vuonna 2004 tapahtui jotain niin pysäyttävää, että MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Kari Lumikero sai selvitettyä tilit itsensä kanssa lopullisesti vasta nyt – "Tapahtumaketjuna ihan kauhea"

Raportointi tsunamin hirveyksien keskeltä oli Kari Lumikeron mieleenpainuvin työtehtävä vuosikymmenien journalistiuralla.

Kari Lumikerolle tsunamin yksityiskohtien avaaminen ei vuosien jälkeenkään ollut helppoa. Se oli kokeneelle toimittajalle silti puhdistava prosessi. 

Kari Lumikero istuu pöydän ääressä Suomen kodissaan ja pitää käsissään elämäkertaansa. Kustantaja oli lähestynyt muistelmien toivossa aiemminkin, mutta tähän asti vastaus oli ollut tiukka ei.

– Motiivi näiden muistelmien tekemiseen oli se, että nyt kolmannen kerran, kun tämä kysymys tuli, niin puhuin lähinnä lasten kanssa, jotka sanoivat, että nyt et enää laista tässä. Nyt teet sen. Jotenkin koin, että he ovat oikeassa ja paine oli aika luja. Päätin, että hyvä, ryhdytään siihen, Lumikero hymyilee.

Äiti kuoli traagisesti

Kari Lumikero oli äitinsä kuollessa vain 13-vuotias. Äiti menehtyi tapaturman jälkiseurauksena saamaansa keuhkokuumeeseen. Perheessä ei käsitelty asiaa lainkaan. Lumikeron isä luultavasti uskoi, että suru haihtuu ja asia unohtuu vaikenemalla.

– Se oli traagista meille kaikille.

Äidin poismeno syvensi nuoren pojan epävarmuutta ja pelokkuutta. Lapsesta kasvoi kuitenkin sujuva esiintyjä ja toiset huomioiva aikuinen. Ammatinvalinnassa Lumikero seurasi isäänsä.

– Isäkin oli kova reissaamaan. Hän oli ensimmäisenä toimittajana Suezilla vuonna -56, kun Suomen ensimmäinen rauhanturvaajaporukka lähti sinne.

– Sain tuntumaa siihen, kun isä lähtee ennen joulua reissulle ja tulee uuden vuoden jälkeen kotiin. Samaahan minäkin olen tehnyt myöhemmin. Jotkut ammatit mielestäni periytyvät. Journalismi on sellainen kummallinen tauti, että se periytyy isältä pojalle. Isoisälläni on samaa taustaa.

– Lapsista ei onneksi tullut toimittajia. Lapsenlapsista ei vielä tiedä, Lumikero sanoo.

Tärkeintä ymmärrys ihmismieleen

Uutismies -kirjassa esiin tulevat Lumikeron sosiaaliset taidot ja laaja ystäväpiiri. Toimittaja tunnetaan hauskana seuramiehenä.

– Meillä oli Tukholman talossa neljä ovea eikä niistä yksikään ollut lukossa. Porukoita tuli ja meni. Se oli kivaa ja sitä kautta tutustuimme valtavaan määrään uusia ihmisiä.

Eikä ollut tavatonta, että talon emäntä tai isäntä menivät vaivihkaa nukkumaan ennen vieraita, jos seuraavana päivänä oli töitä.

– Kannattaa tavata erilaisia ihmisiä ja mittailla vähän, mitä ihmiset ajattelevat sydämessään. Tärkeintä on avara ymmärrys ihmismieleen, Lumikero sanoo.

Ajattelutapa näkyy myös Lumikeron kohdatessa haastateltavia.

– Ammattini puolesta olen tehnyt paljon töitä, että tilanne muodostuu miellyttäväksi ja luottamusta herättäväksi haastateltavalle.

– Olen kehitellyt tapoja, että siirtelen haastateltavaa kameran edessä. Kysyn, onko kaikki hyvin. Olen huomannut, että se auttaa herättämään luottamusta, joka saa hänet avautumaan medialle eli tässä tapauksessa minulle.

Tsunamin yksityiskohtien avaaminen raskasta

Moni muistaa Lumikeron raportoineen vuosien varrella maailman kriisi- ja sotatoimialueilta. Kirjan takakannessa se on tiivistetty näin: Aina siellä missä tapahtuu.

Mikä on mieleenpainuvin työkomennuksesi?

– Kyllä se lopulta on tsunami kaikkinensa. Säästin sen viimeiseksi tässä kirjassa, koska heti tajusin, että sen muisteleminen ja yksityiskohtien avaaminen itselle uudestaan on aika raskasta.

– Samalla halusin selvittää itselleni oikeastaan ensimmäistä kertaa viimeistä yksityiskohtaa myöten, miten omasta näkökulmasta siinä prosessissa tapahtui.

– Se oli oikeastaan aika valaiseva ja puhdistava projekti tässä kaikessa. Selvitin, miten kaikki alkoi ja minun osaltani päättyi. Sehän oli tapahtumaketjuna ihan kauhea.

Thaimaassa suomalaiset tunnistivat toimittajan televisiosta ja tulivat purkamaan hätäänsä. Haastattelujen perusteella alkoi piirtyä kuva katastrofin laajuudesta.

– Yksi sielutieteen ihminen sanoikin, että minusta muodostui akuutilla hetkellä monelle ihmiselle tuki ja turva. Siellä ei oikeastaan ollut muita suomalaisia kuin muutamia matkatoimistoihmisiä ja meikäläinen.

– Melkein liikutun, kun mietinkin sitä, että niin varmasti pääsi käymään. Ihmiset tulivat sanomaan, että sinun on pakko kertoa, mitä siellä tapahtui. Sinun on pakko kertoa Suomeen, että tämä ei ollut mikään pikku aalto, joka pyyhkäisi rannalle ja vetäytyi, vaan siellä on tapahtunut kauheita. Silloin tajusin, että näin on käynyt.

Perhe elämän kantava voima

Kari Lumikero on saanut tehdä aikuiselämänsä työtä, jota rakastaa. Työelämä on mennyt perhe-elämän edelle, mikä on aiheuttanut myös huonoa omatuntoa. Silti tuolloinkin perhe on ollut kantava voima elämässä.

70-vuotias Lumikero tekee edelleen erilaisia töitä mielenrauhansa säilyttämiseksi, mutta sopivassa määrin.

– Harrastan kulttuuria, käyn konserteissa ja taidenäyttelyissä. Vähemmän käyn kapakoissa kuin ennen, mutta joskus sitäkin tulee tehtyä.

– Saan olla perheeni kanssa. Se on kaikkein tärkeintä. Tapaan vanhoja ystäviä, paino sanalla vanha, Lumikero naurahtaa.

– Meillä on hauskaa yhdessä. Ne ovat onnenhetkiä.  

Jutussa on käytetty kuvia Kari Lumikeron elämäkerrasta Uutismies. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja