Vuonna 2004 Jaana-Mirjam näki kevätjäällä mustavalkoisen koiran ja ihastui rotuun – nyt hän kertoo, mitä Nono, 17, opetti elämästä: "Eihän siinä voi muuta kuin olla iloinen"

Vuonna 2004 Jaana-Mirjam näki kevätjäällä mustavalkoisen koiran ja ihastui. Perheeseen hankittiin havannankoira Nono, joka eli Jaana-Mirjamin rinnalla 17 vuotta, kaksi kuukautta ja 17 päivää. Koiran ja ihmisen suhteesta sekä Nonosta kertoo myös hänen uusin teoksensa Koirailoa - Rakkautta, rapsutuksia ja räntälenkkejä (Kirjapaja Helsinki, 2021).

Dinasta se kaikki alkoi.

Kun Jaana-Mirjam Mustavuori oli 9-vuotias, perheeseen muutti rottweilerin pentu. Tuttu puuseppä teki Dinalle oman, sängyn, joka oli kuin pikkuinen kopio Jaana-Mirjamin sängystä. Sängyn päällisetkin olivat saman väriset: tummansiniset.

Niin nukkuivat vieretysten sekä Jaana-Mirjam että Dina. Yhdessä he jakoivat isän Toyotan takapenkin, kävivät metsäretkillä, Lapin-matkalla ja mummolassa.

– Olen oppinut elämään itsestään selvästi koiran kanssa. Olin ainoa lapsi aikuisten keskellä, ja jaoin kaiken Dinan kanssa. Koirasta tuli minulle kuin sisko, Jaana-Mirjam kuvailee puhelimessa.

Dina kuoli kesällä 1980, kun Jaana-Mirjam täytti 19. Kului 24 vuotta ilman koiraa.

Sitten tuli Nono. Häneltä Jaana-Mirjam oppi paljon – kuten sen, että ilo asuu nykyhetkessä. Koiran ja ihmisen suhteesta sekä Nonosta kertoo myös hänen uusin teoksensa Koirailoa - Rakkautta, rapsutuksia ja räntälenkkejä (Kirjapaja Helsinki, 2021).

Koirakuume vei mennessään: "Minähän heittäydyn maahan polvilleni"

Vaikka omaa koiraa ei ollut, Jaana-Mirjam keksi keinot. Jos pentu töpötti lenkillä vastaan, Jaana-Mirjam saattoi kumartua juttelemaan sille. Mikään ei kuitenkaan valmistanut häntä pentukuumeeseen.

Jokainen, joka on joskus ollut 8-vuotias, on luultavasti kokenut sen: pakottavan tarpeen omaan lemmikkiin. Äitiii, mä haluu-uun! Jaana-Mirjam oli kokenut sen lapsena, mutta niin vain uusi koirakuume iski myös aikuisiällä.

– Aidosti pohdin itsekseni, että mitä tämä niin sanottu koirakuume on? Menin siitä aivan sekaisin, Jaana-Mirjam tunnustaa.

– Muistan vieläkin, kun näin kotikulmilla rottweilerin pennun. Minähän heittäydyn maahan polvilleni, minä, päätoimittaja, aikuinen, täysjärkinen ihminen. Jotakin vain tapahtui! Sain kerrottua omistajalle, että minulla on mieletön koirakuume. Hän kyllä katsoi vähän pitkään.

Silloisen nykyisen, nyt jo entisen miehensä kanssa Jaana-Mirjam oli puhunut koiran hankinnasta vuosia. Suosikkirotu oli pitkään karkeakarvainen mäyräkoira.

Maaliskuisella kävelyretkellä meren jäällä vuonna 2004 kohtalo kuitenkin puuttui peliin.

– Näimme aivan hurmaavan koiran. En ollut koskaan nähnyt sellaista koiraa, tai edes kuullut sellaisesta: havannankoirasta, eli bichon havanaisista, kuten silloin vielä sanottiin, Jaana-Mirjam muistelee.

"Eihän kotona ollut ensimmäistäkään koiran ruokakuppia tai talutushihnaa"

Pieni mustavalkoinen koira vei välittömästi Jaana-Mirjamin sydämen. Myös ex-rakas innostui valtavasti. Kuinka ollakaan, seuraavan aamun lehdessä oli ilmoitus havannankoirapentueesta.

Kuin kohtalo olisi puhunut.

– Mies muina miehinä ehdotti, että mennään vain katsomaan pentuja, Jaana-Mirjam hymähtää.

Aamupalaksi syötiin voileipää. Sitten lähdettiin. Kotiin tultiin koiran kanssa.

Nyt, vuosia myöhemmin, se tuntuu edelleen pikkuisen mielettömältä.

– Sehän tuntui aivan hullulta, se kävi niin äkkiä! Eihän kotona ollut ensimmäistäkään koiran ruokakuppia tai talutushihnaa, Jaana-Mirjam päivittelee.

Koiraa ei koskaan saisi ottaa hetken mielijohteesta. Siitä ei kuitenkaan tavallaan ollut kyse – pennustahan oli puhuttu jo nelisen vuotta.

– Olimmehan me ne asiat käsitelleet. Ainoa, mikä ei todellakaan mennyt oppikirjan mukaan, on se, että on erittäin tärkeää selvittää rodun taustoja. Kyllä normaali tiedonhaluni ja luonteeni olisi vaatinut, että olisin lukenut tutkinut rodun ominaisuuksia ja historiaa ensin. Nythän luin netistä kaiken, mitä löysin, vasta siinä vaiheessa, kun koira oli jo kotona.

"Koirat eivät herää väärällä tassulla"

Elämä Nonon kanssa oli ihanaa. Valtavan ihana rakkaussuhde, Jaana-Mirjam kuvaa.

Yhteiset päivät alkoivat joka aamu samalla kaavalla: Nono havaitsi, miten Jaana-Mirjamin hengitysrytmi unen haihtuessa muuttuu. Se kertoi Nonolle, että Jaana-Mirjam on heräämässä.

– Se mieletön aamutervehdys on jokaisella koiralla omansa, mutta Nonolla se oli oikea show: niin riemua täynnä, ihan kuin emme olisi nähneet kymmeneen vuoteen. Eihän siinä voi muuta kuin olla iloinen! Nono sai minut aina ilon valtaan, enkä koskaan herännyt väärällä jalalla koiran kanssa. Koirat eivät herää väärällä tassulla. Koiran olemukseen ja elämään kuuluu ilo, Jaana-Mirjam kuvailee.

Heräämisen jälkeen lähdettiin lenkille. Sadeaamuina Nonolle puettiin turkoosi, kietaistava sadeasu, tai pahimpien kurakelien aikaan mustavihreät sadehaalarit. Niitä Nono inhosi syvästi.

Siinä missä suomalainen voi asua kerrostalolähiössä 15 vuotta tutustumatta yhteenkään naapuriinsa, Nonon kanssa Jaana-Mirjam pääsi uuteen sisäpiiriin – koiranomistajien omaan kerhoon.

– Sekin hävisi elämästäni kuin veitsellä leikaten heti, kun minulla ei enää ollutkaan koiraa. Se on hyvin erikoinen kokemus, jota edelleen elän, Jaana-Mirjam sanoo.

Niin. Nonoa ei enää ole. Se olisi kenties pitänyt mainita heti alussa.

"Elämäni muuttui kuin taikaiskusta, kun Nono jäi hengettömänä eläinklinkalle"

Täysin yllättäen sairastunut Nono sai eutanasian huhtikuussa 2021 elettyään 17 vuotta, kaksi kuukautta ja 17 päivää.

– Nyt, kun olen juuri menettänyt koiran, olen melkein vereslihalla, kun tästä puhun. Elämäni muuttui kuin taikaiskusta, kun Nono jäi hengettömänä eläinklinkalle. Kun tulen kotiin, kodin seinät huutavat tyhjyyttä, Jaana-Mirjam kuvailee.

Hänen miehensä on matkalla kotimaassaan Beninissä. Ilman Nonoa Jaana-Mirjam palasi tyhjään kotiin, jossa muisto Nonosta kuitenkin odotti: lelut, luut, vaatteet, ruokakupit, kaapissa avattu ruokatölkki.

– Apinan raivolla siivosin kaiken syrjään, koska tiesin, että tämä on minulle niin iso juttu, että on parempi lajitella kaikki vähän myöhemmin ja sitten vasta päättää, mitä Nonon tavaroille käy. Mutta se tyhjyys! Se alkaa heti aamusta, sekunnista numero nolla, kun herään.

Koirat rakastavat ja ovat alttiita ihmisen vuorovaikutukselle

Aiemmin, kun avain kiertyi kauppareissun päätteeksi lukossa, Nono oli aina valmiina aloittamaan esityksensä. Tanssi, hyppy, kierintä, katso, tässä lelu – pelkkää iloa!

Jaana-Mirjam tekee töitä kotona. Hän siis vietti kaikki päivät Nonon kanssa, ja myös puuhasi koiransa kanssa aktiivisesti 2–3 tuntia joka päivä. Yhdessä he lenkkeilivät, leikkivät, harrastivat.

Iltaisin Nonon hampaat harjattiin kananmakuisella koirien hammastahnalla, ja alkuyön se nukkui Jaana-Mirjamin vieressä pää tyynyllä. Tämän jälkeen Nono siirtyi jalkopäähän tai lattialle.

Elämä koiran kanssa on mielekästä, sillä koirat ovat hyvin alttiita ihmisen vuorovaikutukselle. Tutkimustenkin mukaan koiran rakkaus on aitoa – siis ihan oikeaa rakkautta.

– Se ilon ja voiman virta, joka kulkee ihmisen ja koiran välillä, on mieletön energian ja ilon varasto, Jaana-Mirjam sanoo.

Koiralla on myös tutkittuja terveysvaikutuksia: lemmikin omistaminen tutkitusti parantaa terveyttä, ja jopa pelkän söpön koiravideon näkeminen saattaa vähentää stressiä. Miten ihmeessä kaksi näin erilaista, eri lajia edustavaa olentoa voikin tulla niin hyvin toimeen keskenään?

Se ei ole sattumaa, sillä ihmisen ja koiran suhde on ainutlaatuinen.

Ranskalainen Chauvet'n luolasto on kuuluisa paitsi 30 000 vuotta vanhoista luolamaalauksistaan, myös ihmisen ja koiran suhteesta. Luolaston perälle maahan ovat painuneet lapsen jalanjäljet; niiden vieressä kulkevat koiraeläimen jäljet, jotka varpaiden pituuden perusteella eivät ole suden.

Ihminen ja koira ovat eläneet yhteiselämää yli kymmenen tuhannen vuoden ajan. Yhdysvaltalaistutkijat esittävät, että naisilla on ollut merkittävä rooli ihmisen ja koiran välisen suhteen kehittymisessä.

Koira on mukautunut ihmisen seuralaiseksi, mutta toisaalta myös koira on muovannut ihmistä. Ihmisen ja koiran kohdalla voitaisiinkin puhua yhteisevoluutiosta.

– Ihminen olisi erilainen ilman koiraa, eikä koiraa olisi lajina lainkaan olemassa ilman ihmistä. Ihminen on onnistunut sulauttamaan koiran elämäntapaansa. Se on erilainen suhde kuin muihin koti- ja hyötyeläimiin, Jaana-Mirjam sanoo.

Onko ihminen riittävän älykäs ymmärtämään, kuinka älykkäitä koirat ovat?

Koirien yksi vahvuus onkin ihmisten ymmärtäminen. Koira osaa lukea omistajaansa ja tutkimusten mukaan myös sekä ymmärtää että rakastaa häntä. Koira pystyy muun muassa haistamaan ihmisen terveydentilaa ja osaa lukea omistajansa katsetta. Mutta ymmärtääkö ihminen tätä kaikkea?

Olemmeko me, luomakunnan niin sanotut kruunut, riittävän älykkäitä ymmärtämään, kuinka älykkäitä koirat ovat, tai miten ne maailmaa katselevat?

– Tätä pohdin tänä päivänäkin ja epäilisin, että ihmiset eivät ole riittävän älykkäitä siihen. Tavallaan se ei ole älykkyydestä kiinni, vaan tottumukset ovat toinen luonto, ja uskomukset ohjaavat ihmisen suhdetta maailmaan. Koiriin liittyvät uskomukset, se, mitä olemme koirista oppineet, vaikuttaa siihen, miten näemme koiran ja miten kohtelemme koiraa, Jaana-Mirjam pohtii.

Se, mitä ihminen haluaa, toivoo ja kaipaa koiralta, ei aina ole sama asia kuin se, mitä koira tarvitsee elääkseen hyvää koiranelämää.

– En halua olla mikään tuomiopäivän profeetta, mutta kun näkee koiria pitsiasuissa lastenvaunuissa, tai lukee juttuja koirien turkkien värjäämiskisoista, se panee miettimään, mihin kaikkeen ihminen koiraa käyttää siinä lemmikkikulttuurissa, joka meillä länsimaissa on. Ovatko koirat onnellisia? Koirista tehdään inhimillisiä olentoja, leluja, maskotteja, jopa lapsia. Tämä on ihmisen tarve, ei koirien. Se herättää minussa eettisiä pohdintoja, Jaana-Mirjam sanoo.

"Koiran aivojen rakenne ei mahdollista sitä, että se esimerkiksi olisi huolestunut tulevasta"

Yleensä lemmikin ostaminen lähtee liikkeelle siitä, mitä ihminen toivoo ja haluaa. Koirarotukin valitaan sen perusteella, mitä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen. Jos Jaana-Mirjam vielä päätyy ottamaan koiran, hän haluaisi kokeilla jotakin muuta.

– Haluaisin olla vielä paljon avoimempi sille, kuka juuri tämä koira on. Mitä koira on? Mitä koira tarvitsee ollakseen onnellinen? Jaana-Mirjam pohtii.

Vastauksen tähän oikeastaan tiedämme jo. Jos koira saa ruokaa, rakkautta, riittävästi liikuntaa, leikkiseuraa, koirakavereita ja oppia uutta, koira on luultavasti tyytyväinen.

– Koiran aivojen rakenne ei mahdollista sitä, että se esimerkiksi olisi huolestunut tulevasta. Siksi koira on niin iloinen. Ilo asuu nykyhetkessä, ja koska koira asuu nykyhetkessä, koira asuu ilon virrassa. Se voisi olla ihmisenkin luontainen olotila.

"Aina, kun katsoin Nonoa, sen häntä heilahti heti"

Kiireiseen kahdeksasta neljään -elämään mahtuu paljon stressiä ja hampaiden kiristelyä. Vastapainoksi lataamme rentoutussovelluksia ja harjoitamme mindfulnessia. Se, mitä koirattomalle on kenties hankalaa selittää, on, että elämä koiran kanssa on itsessään kuin jatkuva läsnäoloharjoitus.

– Aina, kun katsoin Nonoa, sen häntä heilahti heti. Silloin olin itsekin heti astunut siihen ilon virtaan. Nonohan oli maksimissaan kahden metrin päässä minusta lähes koko elämänsä ajan, Jaana-Mirjam naurahtaa.

Nyt, kun jäljellä ovat enää muistot, Jaana-Mirjamia lohduttaa tietää, että Nono välitti. Jaana-Mirjamin seura teki Nonon onnelliseksi.

– Minulle on tärkeää tietää se, että Nono on myös rakastanut minua ja iloinnut myös yhdessäolosta kanssani.

Katso päivän ihanin video: Astronautti palasi kotiin vietettyään 328 päivää avaruudessa – paluuta odottanut koira repesi liitoksistaan! Juttu jatkuu videon alla.

0:59

"Kuoleman todistaminen oli hirveän tuskallista"

Kymmenen minuuttia ennen haastattelun alkua Jaana-Mirjamin puhelin pingahti. Viestin sisältö oli lohduton: ”Nonon tuhkat voi nyt hakea eläinklinikalta”.

Nono kuoli eläinklinikan hoitopöydälle. Jaana-Mirjam seurasi sekunnista sekuntiin rakkaan lemmikkinsä kuolemaa, jonka oli itse tilannut. Lemmikin eutanasia on tiukka paikka kenelle tahansa.

– Kuoleman todistaminen oli hirveän tuskallista. Se oli aivan kauheaa. Tunteet ovat hirveitä: siinä kokee myös syyllisyyttä, koska koirasta on aina pitänyt kaikin puolin huolta ja elämän vaalimisen periaate on niin voimakas, Jaana-Mirjam sanoo.

Vaikka oman koiran eutanasia on myös ihmiselle itselleen tuskallista, Jaana-Mirjam uskoo, että se on myös velvollisuus, sillä omistaja on koiran koko elämä.

Ihmisellä on työ, harrastukset, ystävät ja lomamatkat, mutta koiralla on vain omistajansa. Siksi on omistajan velvollisuus pitää loppuun asti huolta siitä, ettei koira joudu kärsimään – varsinkaan siksi, että ihminen ei pysty luopumaan.

Mihin asettaa uurna koirasta, jolle koko asunto oli ennen koti?

Jaana-Mirjam ei vielä ole tarkasti päättänyt, mitä tekee Nonon maallisille jäänteille. Niiden tuominen kotiin tuntuu jollakin tapaa väärältä. Mihin asettaa uurna koirasta, jolle koko asunto oli ennen koti, jokainen nurkka tärkeä?

– Isäni tuhkauurnan kanssa minulla oli reilu vuosi sitten sama kysymys. Olen siis ennenkin kulkenut tuhkauurnan kanssa. Sehän tuo mukanaan aikamoisia tunteita: onko tämä harmaa jauhe tässä isäni? Nyt haen Nonon, ja taas tämä harmaa tuhka on tässä edessäni, Jaana-Mirjam pohtii.

– Tavallaan Nonon uurna tuntuu aivan sopimattomalta. Mihin ihmeeseen tällaisen kapistuksen voi panna? En miellä sitä koristeena, mutta en halua panna sitä varastoon tai vaatehuoneen hyllyllekään.

Isä siroteltiin tuhkalehtoon, kuten monet muutkin ihmiset tiensä päätteeksi. Nonon suhteen Jaana-Mirjamin mielessä on muotoutunut eräänlainen suunnitelma: Vuosaaressa, missä hän nyt asuu, sijaitsee sattumalta se nimenomainen meren lahti, jonka jäällä hän vuosikausia sitten ensimmäistä kertaa näki havannankoiran.

– Saattaa olla, että sirottelen Nonon tuhkat sinne, missä näin havannankoiran ensimmäistä kertaa elämässäni. En koe kaipaavani mitään paikkaa, jossa surra. Nonohan kulkee aina minussa, minun sisälläni ja muistoissani. Nono oli 17 vuotta elämässäni ja se on niin pitkä aika, että tämä on yksi ajanjakso, joka päättyi.

Vertailun vuoksi: Jaana-Mirjamin ensimmäinen avioliitto kesti 10 vuotta ja toinen 15 vuotta. Hän itse täyttää tänä vuonna 60.

– Nono on pisin suhteeni elävän olennon kanssa. En tiedä, tulenko elämäni aikaa kokemaan pidempää parisuhdetta kuin tuo 17 vuotta oli.

"Nono opetti minulle tunteista, tunteiden virrasta"

Tuntuu kohtalon ivalta, että Nono sairastui aivan yllättäen ja sai eutanasian viikko sen jälkeen, kun Jaana-Mirjamin uusin kirja oli ilmestynyt. Koira-aiheisen kirjansa Jaana-Mirjam omisti juuri Nonolle – tietenkin.

– Toki tiesin, että Nono ikänsä puolesta kuolee pian. Hän ikään kuin odotti sopivaa aikaa kuolla, se on uskomatonta. No, Nono oli herrasmies.

Oma lauma on tärkein, siitä tulee pitää huolta. Sen Jaana-Mirjam oppi Nonolta.

– Olen niin ainut lapsi, yltiöindividualistinen tyyppi! Olen ollut suurimman osan elämäni itsekeskeinen, en luojan kiitos enää. Elämähän tietysti koulii itse kutakin, mutta Nono on ollut minulle suurin opettaja siinä, mitä on lauma. Nono opetti minulle tunteista, tunteiden virrasta, vuorovaikutuksesta aivan valtavasti, ja vahvisti halua elää ilon, nykyhetken virrassa.

Siitä, mitä ihminen on, oppii paljon katsomalla koiraa. Niin Jaana-Mirjam uskoo.

– Koiran hienoimpia ominaisuuksia ovat ihmisten mielestä aina älykkyys, uskollisuus, tottelevaisuus, ystävällisyys. Ne periytyvät koiran esi-isältä sudelta ja liittyvät laumakoherenssiin, siis siihen, että kyetään yhteistyöhön. Se panee miettimään myös ihmistä.

Katso myös: Miksi koira ulvoo? Koiran ulvonta on kuin kaukoviesti: "minä olen täällä, tulkaa tänne!". Koiran käyttäytymistä videolla avaa eläintieteilijä, filosofian tohtori ja dosentti Kai Pelkonen. 

2:15

Katso myös: Haaveissa oma koiranpentu? Ota nämä asiat huomioon koiranpennun hankinnassa!

10:35

Osittainen lähde: Jaana-Mirjam Mustavuori: Koirailoa - Rakkautta, rapsutuksia ja räntälenkkejä (Kirjapaja Helsinki, 2021), Yle.fi, Apu.fi

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja