Omistaja katsahti ikkunasta ja näki koiransa hullunkurisessa tilanteessa – tätä näkyä pitää katsoa kahdesti 

Avaruuskoira odotteli takapihalla auttajaansa. 

Twitterissä on herättänyt suurta hilpeyttä kuva, jonka eräs koiranomistaja onnistui nappaamaan lemmikistään. Koiralle oli käynyt takapihalla pieni kömmähdys, ja näky toi monen mieleen astronauttikoiran.  

Omistaja, Indianapolisissa asuva toimitusjohtaja Jeb Banner, sattui havaitsemaan tilanteen, ja nappasi siitä kuvan ennen koiran pelastamista kinkkisestä tilanteesta. 

– No, tämä tapahtui eilen. Tuuli heitti lyhtypylvään takapihalle. Koira tuli uteliaaksi ja sai sen jumiin päähänsä. Huomasin sen ikkunastani, enkä voinut uskoa silmiäni aluksi. Se oli ihan paikallaan. Vain odotti ilmaan nousua, Jeb naureskeli ja lisäsi twiittissään muun muassa hashtagin #spacedog, avaruuskoira. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.  

"Olen nauranut niin kovaa..."

Kuvalla on liki 160 000 tykkäystä. 

– Tämä pelasti päiväni, kommentoi eräs.

– Minun koirani teki näin, kun olin lapsi, mutta jalkapallon kanssa. Löysin sen autotallin takaa vain törmäilemässä asioihin, muisteli eräs kommentoija

– Olen nauranut niin kovaa tälle kuvalle, myönsi eräs

– Luulen, että kuolisin nauruun, jos katsoisin ikkunasta ja näkisin tämän, epäili yksi kommentoijista.  

Monia koira muistutti Marvelin Mysterio-nimisestä superrikollisesta, jolla silläkin on lampun mallinen kupu päässään. 

 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää koirista

Lue myös:

    Uusimmat