Zeus-koira pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan: "Yleisin kommentti on, että vau, tuohan on hevonen"

Voiko suurikokoisen koiran ottaa pieneen kerrostaloyksiöön asumaan? Vuoden eläinlääkärit Suvi ja Teppo Heinola vastaavat 1:33
KATSO MYÖS: Voiko suurikokoisen koiran ottaa pieneen kerrostaloyksiöön asumaan? Vuoden eläinlääkärit Suvi ja Teppo Heinola vastaavat.

Guinness World Recordsin mukaan 2-vuotias tanskandoggi Zeus on maailman korkein uroskoira.

2-vuotias tanskandoggi Zeus sai toukokuun alussa haltuunsa maailman korkeimman elossa olevan uroskoiran tittelin, kertoo ennätyksistä kirjaa pitävä Guinness World Records. Koiralla on neljällä jalalla seisoessaan korkeutta 1,046 metriä. Takajaloillaan seistessään se on yli kaksimetrinen.

Omistajan haave tanskandoggista toteutui

Zeus asuu omistajaperheensä kanssa Texasissa Yhdysvalloissa. Perheen äiti Brittany Davis kertoo, että hän on pikkutytöstä lähtien unelmoinut omistavansa joskus tanskandoggin.

Tilanne oli siinä mielessä onnekas tämän haaveen kannalta, että hänen veljensä Garrettin työkaveri kasvatti tanskandoggeja. Garrett lahjoitti Brittanylle kahdeksan viikon ikäisen tanskandoggipennun. 

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Aluksi Brittanya huolestutti koiran koko. Kohtaaminen koiran kanssa oli kuitenkin rakkautta ensisilmäyksellä.

Zeus kuuluu viiden koiran pentueeseen. Se oli niistä kaikkein suurikokoisin.

– Se oli jo pentuna iso. Sillä oli silloinkin jo valtavat tassut, Brittany muistelee.

Leppoisa meininki

Guinness World Recordsin mukaan tanskandoggeja kasvatettiin alun perin sian metsästykseen. Brittany kertoo, että Zeus keskittyy rennompaan elämään. 

– Zeus olisi varmasti todella kauhuissaan nähdessään sikoja. Se pelkää sadetta, joten siat eivät tulisi kysymykseenkään.

Zeus viettää päivänsä leppoisasti: se kävelee ympäri naapurustoa perheen teinipojan seurassa ja nukkuu tämän ikkunan vieressä. Perheen teini ja Zeus ovatkin Brittanyn mukaan miltei erottamaton kaksikko.

Zeus odottaa aina innolla visiittejä paikallisten viljelijöiden järjestämille markkinoille.

– Zeus on aika kuuluisa näky siellä, Brittany kertoo.

– Kaikki tuntevat sen ja se saa aina ylimääräisiä herkkuja ja paljon huomiota.

Perheellä muitakin lemmikkejä

Zeus on ystävällinen kaikenlaisille koirille, vaikka voittaakin ne kaikki pituusvertailussa. Se tykkää esimerkiksi hyppiä aitaa vasten ja jutella naapurin koirien kanssa.

Davisin perheeseen kuuluu Zeuksen lisäksi kolme australianpaimenkoiraa. Heillä on myös kissa, Penelope.

Brittanyn mukaan Zeus ja Penelope eivät tappele, mutta ne pysyttelevät toisistaan kaukana.

Iso koira syö paljon

Zeus käyttäytyy yleensä hyvin, joskin se on Brittanyn mukaan aika itsepäinen tapaus.

Zeus tykkää varastaa perheen vauvan tutin, jos sellainen on jätetty lojumaan jonnekin pöydälle tai muulle tasolle. Samoin mikä tahansa esille jätetty ruoka on sille vapaata riistaa.

Ruokaa menee paljon, onhan kyseessä iso koira. Brittany kertoo, että isokokoisen koiran ruokkiminen on melko kallista. Hän kehottaakin suuresta koirasta haaveilevia varautumaan siihen, että koiran ruokaan uppoaa rahaa.

Brittany kertoo, että tiskiallas on Zeuksen juomakuppi. 

Hyväkuntoinen yksilö

Guinness World Recordsin mukaan tanskandoggit eivät välttämättä ole massiivisen kokonsa vuoksi kaikkein pitkäikäisintä sorttia. Brittany kertoo, että Zeus on kuitenkin hyvässä kunnossa.

– Eläinlääkärissä aina hämmästellään sen kuntoa.

– He ovat todella vaikuttuneita siitä, miten hyvässä kunnossa se on. Se rakastaa eläinlääkäriin menoa, sillä siellä saa paljon huomiota.

Ihmiset ihmettelevät

Julkisilla paikoilla Zeus saa usein osakseen ihmetteleviä katseita ja yllättyneitä reaktioita.

– Yleisin kommentti on, että vau, tuohan on hevonen, voinko ratsastaa sillä. 

Lupaa tällaiseen ei heru.

Davisit kuulevat usein ihmisten hämmästelevän sitä, että nämä eivät ole koskaan nähneet noin isokokoista koiraa.

– On siistiä pystyä nyt sanomaan, että tämä itse asiassa on korkein koira, jonka olet koskaan nähnyt, Brittany sanoo.

– Se aina ällistyttää ihmisiä.

Näin ennätysten kirjaan päädyttiin

Davisit päättivät ottaa yhteyttä Guinness World Recordsiin, kun perhetapaamisessa tuli puheeksi se, että Zeus voisi olla jopa korkeampi kuin aiemmin titteliä hallinnut koira. 

– Emme ensin ajatelleet sen olevan mahdollista, mutta kun mittasimme sen, tajusimme, että näin itse asiassa taisi ollakin.

– Tämä on ollut yhtä pyöritystä ja täysin odottamatonta. Emme olisi koskaan uskoneet, että me omistaisimme maailman korkeimman elossa olevan koiran.

Hauska sattuma on, että aiemmin kaikkein aikojen korkeimmaksi koiraurokseksi tituleerattu koira oli sekin tanskandoggi ja nimeltään Zeus. Tämän koiran säkäkorkeus oli 1,118 metriä. Takajaloille noustessaan sille tuli mittaa 2,235 metriä. Tämä Yhdysvaltain Michiganissa omistajiensa kanssa asunut koira menehtyi viiden vuoden iässä vuonna 2014. 

Katso myös, mitä kävi, kun MTV:n toimitus yritti rikkoa yhtä Guinnessin maailmanennätystä:

Lue myös:

    Uusimmat