"Koiranpentuilmeen" salaisuus paljastui – kesyyntyminen muutti koiran anatomiaa

Miksi koira läähättää? 0:42
Videolla kerrotaan, miksi koira läähättää.

Brittitutkijat osoittavat tuoreessa tutkimuksessaan, että kesyyntyminen on muuttanut paitsi koirien käytöstä myös anatomiaa.

Portsmouthin yliopiston tutkijat osoittavat PNAS-tiedejulkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessaan, että koirien kasvojen lihasten anatomia on muuttunut vuosituhansien mittaan ihmismäisemmäksi.

Koira on sudesta jalostettu kesy eläin. Toisin kuin useimmilta susilta, monilta koirilta löytyy silmäpielen kohottajalihas, jonka tehtävänä on nostaa yläluomen sisäosaa.

Ihmisellä silmäpielen kohottajalihasta ei ole, mutta koirilla lihas saa aikaan samankaltaisen ilmeen, jolla ihminen ilmentää surua. Koirilla ilmeen tarkoitus voi olla herättää ihmisen hoivavietti, tutkijat kirjoittavat. Lihaksen käyttäminen tekee silmistä isomman näköiset ja vauvamaiset, mikä herättää monessa ihmisessä hoivaamisen tarvetta. 

Ilmeikkäät silmät helpottavat kommunikaatiota

Lisäksi ilmeikkäät silmät tekevät kommunikoinnista helpompaa. Koirat ovat kenties oppineet, että ihmiset ovat visuaalisia olentoja, jotka osaavat lukea kasvojen ilmeitä.

Aiemmassa tutkimuksessaan Kaminski osoitti, että koirat ovat ilmeikkäämpiä, kun ihmiset katselevat niitä. Yleisin ilme oli kulmien nostaminen, minkä johdosta koiran silmät näyttivät suuremmilta. Kaminski selitti tulosta koiran ja ihmisen välisellä vuorovaikutuksella.

Jos upotus ei näy, voit avata sen tästä.

Tutkijat epäilevätkin nyt, että 33 000 vuotta ihmisen kanssa on riittänyt muuttamaan koirien kasvojen anatomiaa, jotta ne pystyisivät kommunikoimaan paremmin ihmisten kanssa sekä turvaamaan itselleen kodin. Ihmiset ovat osaltaan suosineet surusilmäisiä ja ilmeikkäitä koiria.

Surusilmäiset koirat löytävät helpommin kodin?

Hypoteesia tukee tutkijoiden tekemä havainnointi, kertoo IFL Science. Löytöeläinkodissa olevat koirat käyttivät yleisesti silmäpielen kohottajalihastaan tuntemattomia ihmisiä nähdessään oletettavasti tehdäkseen silmistään suuremman näköiset. Eläintarhoissa olevat sudet osoittivat joskus samankaltaisia kasvojen ilmeitä, mutta paljon kesykoiria harvemmin ja pienemmällä intensiteetillä.

Tutkimusta johtanut Juliane Kaminski uskoo, että kulmillaan ilmehtivät löytöeläinkodissa asuvat koirat löytävät todennäköisemmin uuden kodin kuin ne koirat, jotka eivät.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat