Vuokralaiset peittelivät tuhoja naulaamalla matot lattiaan
Kangasniemeläinen Erkki Karttunen on joutunut kokemaan karvaasti sen, etteivät ihmiset aina osaa kunnioittaa toisen omaa.
Karttunen vuokrasi mökkinsä taannoin pariskunnalle, eli sopimuksen mukaan kahdelle hengelle. He toivat mukanaan kuitenkin juopon miehen, jonka juomatavoista jäi mökin ympäristöön järkyttäviä jälkiä.
− Mökin ympäristöstä löytyi yhteensä 84 tyhjää pulloa. Osa niistä oli mennyt rikki, kun niitä oli heitelty metsään. Mökin liepeiltä löytyneet pullot olivat kaikki ulkomaisia. Kotimaiset viinapullot ja kaljapullot oli tietysti palautettu, Karttunen kertoo.
Pariskunnalta jäi maksamatta vuokria, mitä Karttunen ihmettelee.
− He ilmoittivat, ettei heillä ole varaa maksaa vuokria. Silti heillä oli varaa laittaa tuhansia euroja viinaan, Karttunen paheksuu.
Pariskunta toi mukanaan huonosti koulutetun koiran, joka oli tehnyt tuhojaan mökillä. Se oli muun muassa kaivanut kaikki pihamaan istutukset ylös ja pureskellut mökin sisällä listoja ja kynnyksiä. Vuokralaiset olivat keksineet harvinaisen typerän keinon koiran tuhojen vähentämiseksi.
− He olivat iskeneet matot naulaimella lattiaan kiinni. Niitä oli vaikea irrottaa ja nauloista jäi pahat jäljet, Karttunen kertoo.
Hänen mukaansa kunnollisen vuokralaisen valitseminen on välillä melkoista arpapeliä. Vuokrauksesta sovitaan usein lyhyen tapaamisen jälkeen.
− Monet ovat hyviä näyttelijöitä. He osaavat olla asiallisia silloin, kun vuokralaisia valitaan, Karttunen selvittää.
Hän haluaa kuitenkin painottaa, että valtaosa vuokralaisista käyttäytyy esimerkillisen hyvin mökillä.
− Ihmiset ovat hyviä ja ystävällisiä ja meillä on erittäin hyviä kokemuksia vuokralaisista. Valitettavasti se menee joskus niin, että huonot kokemukset jäävät mieleen ja hyvät unohtuvat, Karttunen harmittelee.
Lue myös:
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää