Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi on valittu muotisuunnittelija Ervin Latimer – voittotyö leikittelee sukupuolella

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu ratkesi 1:13
Tässä Vuoden nuori suunnittelija -kilpailu vuonna 2016.

Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi on valittu muotisuunnittelija Ervin Latimer.

Latimer valmistuu Aalto-yliopiston muotoilun laitokselta syksyllä.

Kilpailun teemana oli tänä vuonna monikäyttöinen hybridivaate. Latimerin suunnittelema asu leikittelee sukupuolella ja mahdollistaa niin feminiinisiksi kuin maskuliinisiksi miellettyjen puolien korostamisen. Latimer kertoo tiedotteessa hakeneensa inspiraatiota 40- ja 50-lukujen pukeutumisesta.

Latimer itse on taustaltaan drag-taiteilija. Hän kertoo haluavansa nostaa työnsä välityksellä esiin vähemmistöjä.

Latimer on aiemmin toiminut vaatesuunnittelijana muun muassa luksusmerkki Alyxilla.

Vuoden nuori suunnittelija -kilpailun palkintona on 5 000 euron stipendi. Lisäksi voittaja saa osaston Helsingissä ensi vuonna järjestettävillä I love me -messuilla.

Kilpailua on järjestetty vuodesta 1995 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat