Taru Lahti ja Riikka Lehtonen ylsivät lauantaina hienoon turnausvoittoon Liechtensteinin Vaduzissa järjestetyssä beach volleyn Euroopan kiertueen satelliittikisassa.
Kaksikko otti uransa tähän mennessä suurimmasta voitosta ilon irti, mutta samalla pelaajat katsoivat jo tiukan nälkäisesti tulevaisuuteen.
- Mahtava välipalkinto tehdystä työstä. Tämä ruokkii jälleen kerran motivaatiotamme ja haluamme tehdä töitä yhä enemmän. Lisäpalkintoihinkin nähden olemme hyvällä tiellä, kaksikko analysoi tiedotteen mukaan 35 000 asukkaan minivaltion sunnuntaiaamussa.
Turnauksessa parasta oli Rion olympialaisiin tähtäävän kaksikon mukaan peliin löytynyt tasaisuus.
- Kokonaisuudessaan turnaus oli hyvä. Muutamista notkahduksista huolimatta pystyimme miltei koko ajan pitämään tasomme, eikä peli ailahdellut aiempiin turnauksiin nähden lähellekään yhtä paljon. Etenkin kolme viimeistä peliä olimme hyvin keskittyneitä ja pysyimme hyvin valmentajamme Kai Liukkosen luomassa taktiikassa.
Kaikkiaan suomalaisten syöttö oli mainio, ja sillä luotiin kova paine vastustajille läpi turnauksen. Tästä oli tyytyväinen myös valmentaja Liukkonen.
- Mahtava nähdä, että yhden turnauksen aikana oma pelaaminen parani näin paljon. Nämä naiset ovat tehneet niin paljon töitä unelmansa eteen, että olen todella iloinen tästä turnausvoitosta. Se oli hieno välietappi matkalla isompaan, Liukkonen toteaa.
- Edessä on tärkeä syksy ajatellen lisäpisteiden keräämistä. Tämä antoi meille hyvin lisäpotkun tuleviin turnauksiin. Edessä on niin maailmankiertuetta, Euroopan kiertuetta kuin Nevzankin turnauksia. Turnaus kerrallaan lähdetään ja yritetään säilyttää tasaisuus otteissamme, Lahti ja Lehtonen miettivät tulevaa.