Poliisin mukaan kuljettaja ja uhri olivat riidelleet taksitolpalla ennen päälleajoa.
Poliisi epäilee taksinkuljettajan ajaneen tahallisesti henkilön päälle Levillä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Lapin poliisi kertoo henkilön loukkaantuneen, mutta ei kuitenkaan vakavasti. Hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.
Tapahtumaa ennen kuljettaja ja uhri olivat riidelleet taksitolpalla Levillä. Kuljettaja oli poistunut taksillaan paikalta, mutta palannut muutaman minuutin päästä takaisin. Hänen epäillään ensin peruuttaneen joitakin metrejä ja sen jälkeen kiihdyttäneen vauhtia ja törmänneen uhriin. Paikalla oli silminnäkijöitä.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä.
Lapin poliisi kertoo tiedotteessa, että kuljettajalla on voimassa oleva taksinkuljettajan. Uhri ja kuljettaja ovat molemmat ulkopaikkakuntalaisia, noin 40-vuotiaita miehiä.

