Voimakas maanjäristys Kreetalla

Maa on järissyt voimakkaasti Kreikalle kuuluvalla Kreetan saarella. Maanjäristyksen voimakkuudeksi mitattiin yli 6 magnitudiasteikolla.

Iltapäivällä kello 16 jälkeen Suomen aikaa sattuneen järistyksen keskus oli merellä, noin 60 kilometriä saaren länsiosassa sijaitsevasta Hanian kaupungista.

Paikallisen radioaseman mukaan useita taloja ja kauppoja on kärsinyt aineellisia vahinkoja. Sen sijaan mahdollisista loukkaantuneista ei ole tietoa.

– Maanjäristys sattui alueella, joka on tunnettu seismisestä aktiivisuudesta. Järistys tuntui vahvasti Kreetalla, mutta myös muualla Kreikassa, sanoi geologian professori Efthymios Lekkas Skai-radiokanavalle.

Kreikka on yksi maanjäristyksille eniten alttiista maista Euroopassa. Eilen voimakkuudeltaan 4,4 magnitudiasteikolla ollut maanjäristys iski Kreikan pohjoisosaan. Ateenan observatorio kuvaili järistystä "lieväksi" eikä se aiheuttanut aineellisia vahinkoja.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat