Viron hallitustunnustelut loppusuoralla: Ei ensimmäistä naispääministeriä, vaalivoittaja ulos hallituksesta ja pakolaisvastaisuus tilalle

Oikeistolainen reformipuolue ja populistinen Ekre Viron vaalien voittajat 1:45
Tällainen oli Viron vaalitulos – katso uutisjuttu huhtikuun alusta

Virossa juna hallituksen muodostamiseksi etenee. Tänään vaalien toiseksi suurimman puolueen Keskerakonnan puheenjohtaja Jüri Ratas astuu parlamentin eteen saadakseen valtuutuksen ryhtyä muodostamaan hallitusta.

Hallituskuvioista kertovat Postimees ja yleisradioyhtiö err verkkosivuillaan.

Naispääministeri oli lähellä

Viime kuun alussa käydyt parlamenttivaalit voitti Kaja Kallaksen johtama Reformierakond, Reformipuolue. Kallasta pidettiin jo varmana hallituksen muodostajana ja Viron ensimmäisenä naispääministerinä.

Kallas ei kuitenkaan onnistunut löytämään yhteistä säveltä Keskerakonnan eli keskustan kanssa ja asetelmat kääntyivät päälaelleen.

Virossa koko paletin uusiksimenon pääarkkitehtina on pidetty kuitenkin pienehköä Isamaaliit, eli isänmaa-puoluetta.

Jos se olisi lähtenyt Kallaksen ryhmittymään, olisivat hallituksesta pudonneet sekä pääministeripuolue keskusta että oikeistopopulistinen, avoimen rasistinen EKRE.

Isän ja pojan nimeen

Isän ja pojan, Mart ja MartinHelmen johtama EKRE sai vaaleissa jytkyn ja liittoutui keskustan sekä isänmaan kanssa. Samalla koalitio hankki enemmistön 101-paikkaiseen parlamenttiin.

Reformipuolue oli tehnyt jo ennen vaaleja selväksi, ettei hallitusyhteistyö EKREn kanssa tule kysymykseen.

Noin viikko sitten puolueet julkaisivat yhdessä laatimansa hallitussopimuksen. Näin vallankahvasta joutuivat otteensa irrottamaan sekä reformipuolue että sosiaalidemokraatit.

Reformin johtaja Kaja Kallas kävi parlamentin kuultavana maanantaina. Hän keräsi kansanedustajilta 45 kyllä-ääntä hallituksen muodostajan tehtävään, vastaan äänesti 53 edustajaa.

Kaksi Isamaa-parlamentaarikkoa pidättäytyi äänestämästä. Parlamentille pitämänsä puheen aluksi Kallas sanoi itse sen, mitä tuleman piti.

– Minust ei saa täna peaministrit. Minusta ei tule tänään pääministeriä.

Koalition julkaiseman sopimuksen mukaan pääministerinä jatkaa keskustapuolueen puheenjohtaja Jüri Ratas. Ratas on toiminut Viron pääministerinä vuodesta 2016.

Viron uudessa parlamentissa vaalit voittaneella reformilla ja sen kumppanilla sosiaalidemokraateilla on yhteensä 44 paikkaa. Keskustavetoisella koalitiolla paikkoja on 56.

Presidentin juttusilla

Virossa presidentillä on erittäin vähän valtaa päivän politiikkaan. Hän kuitenkin kutsuu puolueiden johtajat perinteisesti keskustelemaan hallituksen muodostamisesta, sekä nimittää ministerit ja hallituksen virkaansa.

Jüri Ratas antoi jo noin viikko sitten julkisuuteen listan hallituksensa ministereistä. Ratas siis itse jatkaa hallituksen johdossa.

Paljon kohua kommenteillaan heträttäneet EKREn puheenjohtaja Mart Helme ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Martin Helme ovat saamassa sisäministerin ja valtiovarainministerin salkut.

Presidentti Kersti Kaljulaid sanoi viime viikon lopulla yleisradioyhtiö err:n haastattelussa, että tapaa sellaiset uuden hallituksen ministerit, joita ei tunne tai joiden puheet ovat aiheuttaneet julkisuudessa hämmennystä.

– Meille on tarjottu ministerikandidaateiksi ihmisiä, joiden kanssa suurin osa meistä ei ole keskustellut koskaan mistään aiheesta, presidentti sanoi.

Kaljulaid kuitenkin korosti, ettei ole puuttumassa hallituksen kokoonpanoon tai sen muodostamiseen.

Esimerkiksi entinen ja myös samalla tuleva oikeusministeri Jüri Luik sanoo, että presidentillä on äärimmäisen huonot mahdollisuudet venyttää perustuslakia ja jättää ministereitä nimittämättä.

Jopa Lennart Meri joutui perääntymään 1994, kun hän ei aluksi halunnut nimittää Mart Laarin halllituksen yhtä ministeriä virkaansa.

Venäjänkieliset ja kultuuriväki vastaan

Virossa kulttuuriväki ja keskustan venäjänkielisten siipi ovat vastustaneet uutta hallitusta. EKRE on ollut myös avoimen Venäjä-vastainen. Esimerkiksi samaa sukupuolta olevien haaveet avioliitto-oikeudesta saa todennäköisesti haudata konservatiivisen hallituksen myötä.

Vaalivoittajan ulos pelannutta koalitiota ja Jüri Ratasta on myös syytetty vallanhimosta. Pääministeri halusi pitää paikkansa hinnalla millä hyvänsä.

Viron parlamentti on ensi viikon pääsiäislomalla. Ennusteiden mukaan Rataksen ministerit vannovat parlamentin edessä valan tämän kuun lopussa ja hallitus aloittaa työnsä.

Lue myös:

    Uusimmat