Viro hamuaa suomalaista ydinvoimaosaamista

Viron pääministerin mukaan Viro ensimmäisen ydinvoimalan rakentaminen on suunnitteluasteella ja vetoapua otettaisiin mielellään vastaan Suomesta, esimerkiksi Fortumilta.

Tällä hetkellä Viro tuottaa käytännössä kaiken sähkönsä palavan kiven eli öljyliuskeen polttamisella. Palava kivi tuottaa liikaa päästöjä ja tulee Virolle kalliiksi.

- Ongelmamme on, että olemme liian riippuvaisia siitä kuinka suuria hiilidioksidipäästömme saavat olla ja paljonko joudumme maksamaan päästöistämme, kertoo Viron pääministeri Andrus Ansip.

- Tämän vuoksi olemme harkinneet omaa ydinvoimalaa.

Vaikka Viron ydinvoimala on toistaiseksi vielä suunnitteluasteella, on Virossa viime aikoina kaavailtu sen rakentamista Suomenlahdelle Suur-Pakrin saarelle.

- Etsimme parhaillaan kumppaneita. Jos suomalaiset yhtiöt ovat kiinnostuneita investoimaan Viron energiamarkkinoille, me olemme valmiita keskustelemaan asiasta, Ansip toteaa

Suomesta löytyy intoa ulkomaille rakentamiseen. Fortumin johtaja Anne Brunila sanoi viime viikolla MTV:n uutisten erikoishaastattelussa, että Fortum harkitsee ydinvoimalan rakentamista ulkomaille jos ei saa Suomeen uutta lupaa tällä lupakierroksella.

-Meillä on mahtavan hyvä ydinvoimaosaaminen, joka on kansainvälisesti erittäin arvostettua. Näitä hankkeitahan käynnistyy ympäri maailman, joten vaikeahan se on ajatella yhtiön näkökulmasta että täytyisi jäädä odottamaan ja olla toimimatta.

Virossa Fortumia pidettäisiin hyvänä ydinvoimakumppanina.

- He ovat nyt jo hyvin aktiivisia Virossa. Fortum on hyvä kumppani ja he ovat erittäin tervetulleita Viroon, pääministeri Ansip arvioi.

Suomen hallituksen pitäisi päättää ydinvoimaluvista lähiviikkoina, pääministeri Matti Vanhasen mukaan Fortumin uhittelut ulkomaille lähdöstä eivät vaikuta hallituksen toimiin.

- Se ei varmastikaan vaikuta valtioneuvoston näitten hakemusten käsittelyyn millään tavalla. Fortumhan on tehnyt paljon investointeja ja toimii eri puolilla, se on yhtiön asia, Vanhanen sanoo.

Fortum ei halunnut tänään kommentoida ydinvoimalan rakentamista Viroon.

(MTV3)

Katso Aino Huilajan juttu

Lue myös:

    Uusimmat