Ville Haapasalon suosio ei laannu: Suunnittelee uutta tv-sarjaa!

Näyttelijä Ville Haapasalo paljasti MTV.fille ideoivansa parhaillaan uutta tv-sarjaa.

Näyttelijä ja tv-kasvo Ville Haapasalo kuvaa parhaillaan Helsingissä Tappajan näköinen mies -elokuvaa. Haapasalo nähdään Matti Röngän Viktor Kärppä -dekkareihin perustuvassa elokuvassa päähenkilön veljen roolissa.

– Hahmoni on hyväntahtoinen, vaikka liikkuukin välillä vähän hämärän rajamailla bisnestensä kanssa. Hänellä ja Samulin (Edelmann) hahmolla on hauska suhde, joten roolia on kiva esittää. Mukavaa päästä tutun porukan kanssa tekemään töitä, Haapasalo kertoi MTV.fille kuvauksissa.

Venäjällä uraa vuosien ajan luonut Haapasalo kertoo suomalaisen elokuvan kuvaamisen olevan piristävää vaihtelua. Venäjällä työskentely eroaa miehen mukaan yllättävän vähän Suomessa näyttelemisestä.

– Tänne on aina mukava tulla takaisin. Hauskaa tehdä pitkästä aikaa elokuvaa Suomessa ja suomeksi, se on kuitenkin äidinkieleni. Olen innoissani!

– Venäjällä on isommat työryhmät ja budjetit, mutta työnteko on samanlaista. Suomessa vain on kiireisemmät aikataulut, kun kustannusten takia joudutaan pitämään aika hyvää tahtia kuvauksissa. Kielellä ei ole enää pitkään aikaan ollutm minulle mitään väliä, molemmat menevät yhtä lailla.

Haapasalo on valkokankaan lisäksi tullut tutuksi useista tv-sarjoista, joissa mies matkailee ympäri maailmaa. Hän on retkeillyt sarjoissaan jo muun muassa Amerikassa, Siperiassa ja Kaukasiassa ja Jäämeren äärellä.

Ideat eivät kuitenkaan ole vielä loppu, sillä miehen tv-ura saanee pian jatkoa.

– Muutamia tv-projekteja ja leffaprojekteja on suunnitteilla. Minulla ei hetkeen ole ollut Venäjällä omaa tv-ohjelmaa, mutta alan ehkä tekemään sellaista taas ensi syksynä, mies paljastaa.

Uuden sarjan punaisesta langasta mies on kuitenkin vielä salamyhkäinen.

– Ohjelman aiheen pitää olla kiinnostava, ja sellainen, että oikeasti innostun siitä. Pelkän tekemisen takia en enää jaksa uutta sarjaa tehdä. Ideoitani en kuitenkaan vielä paljasta – lopputulos voi nimittäin olla jotain ihan muuta, kuin mitä nyt mietin, mies nauraa.

Haapasalo kuvasi maanantaina Helsingissä Tappajan näköinen mies -elokuvaa. Kurkista leffan kuvauksiin artikkelin yläpuolelta löytyvällä videolla!

Lue myös:

    Uusimmat