Mainos

Ville, 32, on mukana Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa: "Toivon, että voin olla se aamun aurinko ja illan kuu sille toiselle "

Ylöjärvellä asuva Ville, 32, etsii kumppania pian starttaavan Ensitreffit alttarilla -ohjelman uudella kaudella.

Ville toivoo löytävänsä suositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman kautta kumppanin. Erityisellä tavalla Ville toivoo saavuttavansa tulevan puolisonsa kanssa luottamuksen, jonka myötä toiseen voi nojata puolin ja toisin silloin, kun on heikko hetki.

– Toivon, että voin olla se aamun aurinko ja illan kuu sille toiselle ja toivon sitä samaa myös kumppanilta, Ville toteaa.

Ylöjärvellä asuva Ville on palannut muutama vuosi sitten Suomeen asuttuaan 10 vuotta Isossa-Britanniassa. Sosiaalinen ja puhelias monialayrittäjä ja bisnesenkeli on monessa mukana, eikä ole ehtinyt panostaa parisuhteen etsimiseen hakiessaan paikkaansa Suomen yrityskentällä. Nyt elämä on kuitenkin asettunut uomiinsa työn ja vapaa-ajan suhteen, ja hän on huomannut kaipaavansa kumppania vierelleen.

Ville on perhekeskeinen ja toivoisi saavansa myös oman perheen. Parisuhteessa vahvuudekseen Ville katsoo sen, että hän on luotettava ja sataprosenttisen sitoutunut.

Ensitreffit alttarilla AVAlla ja mtv-palvelussa alkaen 3.9. klo 21

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja