Koivuhakalaisessa keittiössä ei ole liikaa tavaraa, vain välttämätön. Perheen äiti Viktoria kattaa pöytään pikakahvia ja keksejä, mutta kaikesta näkee, että hän ei ole kotonaan tässä asunnossa. Oma koti on kaukana Ukrainassa, Harkovan liepeillä, ja sinne on kova ikävä.
– Todella, todella kova ikävä, sanoo Viktoria ja kyyneleet purkautuvat silmäkulmista saman tien.
Kerrostaloasunto pohjalaiskaupungin laidalla on Jevgenin, Viktorian ja heidän pienen poikansa Vladimirin uusi koti. Sinne he asettuivat vasta tänä kesänä, kun kotimaasta oli pakko lähteä.
– Emme halunneet lähteä ollenkaan, sillä olimme juuri remontoineet kotimme ja saaneet pihankin valmiiksi. Päätimme että emme lähde, mutta sitten oli pakko.
Kun sota siirtyi lähemmäs Harkovaa, perhe muutti talonsa kellariin. Kylään ei tullut sähköä, kun ensimmäiset pommit iskivät.
– Menimme kellariin emmekä tienneet mitä tapahtuu. Ei ollut sähköä, emme kuulleet uutisia edes radiosta, kertoo Viktoria.
Kaikkinensa perhe vietti kellarissa 4,5 kuukautta. Ruoka piti valmistaa ulkona tulella, kun kaasun tulokin loppui. Sitten iski kranaatti kotikadulle ja haavoitti pahasti naapuria.
– Silloin päätimme lähteä. Ei ollut enää vaihtoehtoa, muistelee Jevgeni.
Uusi elämä pikkuhiljaa
Matka Ukrainasta Suomeen oli pitkä ja ahdas. Perheen henkilöautossa matkusti Suomeen seitsemän ihmistä: Jevgenin vanhemmat ja kaksi naapuria.
– Kahden ihmisen piti matkustaa peräkontissa, kertoo Jevgeni.
Pohjanmaalla Kokkolassa perhe yllättyi ystävällisestä vastaanotosta.
– Saimme todella lämpimän vastaanoton ja meitä autettiin kaikissa asioissa.
Vapaaehtoistyöntekijä Artur toimii nytkin tulkkina. Hän on hankkinut kierrätyskalusteita, kodinkoneita ja työpaikkoja jo monelle ukrainalaiselle, myös Jevgenille, joka halusi heti töihin.
– Nyt ompelen säkkejä säkkitehtaassa, mutta totta kai kaipaan konemekaanikon töihin Ukrainassa.
Paluu kotiin siintää mielessä
Pääsemme kuvaamaan Acconin säkkitehtaalle, jossa on jo kolme Ukrainan pakolaista työssä. Jevgeni on sujahtanut joukkoon luontevasti.
– Ukrainalaisilla on kova motiivi työntekoon. Me tarjoamme työtä, koska haluamme auttaa omalta osaltamme, kertoo tehdaspäällikkö Janne Kuorikoski.
Asunnollaan Koivuhaassa Siniagovskin perhe seuraa tarkoin tilannetta Ukrainassa ja etenkin Harkovassa. Mielessä on paluu kotiin heti kun mahdollista.
– Meidän kotimme on jäljellä, mutta sotatilanne ei ole siellä muuttunut juuri miksikään. Kun tilanne rauhoittuu, haluamme palata takaisin.
Tänään on Ukrainan itsenäisyyspäivä. Samalla Venäjän hyökkäyksestä tulee kuluneeksi puoli vuotta. Sota vaikuttaa pitkittyvän, mikä on pakolaisten kannalta lohduton asia.
– Toivon, että länsimaat voisivat auttaa. Että Nato voisi antaa miehistöapua, jotta kansainvälisellä sopimuksella vahvistettu Ukrainan raja voisi taas tulla voimaan, sanoo Jevgeni.