Future Film, 2011. Alkuperäinen valmistusvuosi 2010. Ohjaus Álex de la Iglesia. Kuvaformaatti 16:9 Anamorphic Widescreen 2.35:1. Ääni DD 5.1 (espanja). Kesto 101 min.
Espanjalaiset elokuvat ovat nykyään kovin siniharmaita väritykseltään – aina siitä lähtien, kun Pan’s Labyrinth teki kansainvälisen läpimurron. Sen jälkeen kauhu- ja jännitysteemoilla pelaavia leffoja on tullut Iberian niemimaan suunnalta aikamoinen nippu. Viimeinen sirkus kuuluu tähän kaartiin ja on yksi hulluimmista näkemistäni elokuvista vähään aikaan.
Elokuva alkaa Espanjan sisällissodan aikoihin vuonna 1937, kun Javierin (Sasha Di Bendetto) isä, sirkuksen hauska klovni, joutuu muiden sirkuslaisten kanssa keskelle taisteluja ja lopulta sodan jälkeen pakkotyövangiksi. 35 vuotta myöhemmin Javier (Carlos Areces) päätyy itse sirkukseen klovniksi, isänsä toiveiden mukaisesti surullisen klovnin hahmossa.
Sirkuksessa aikuinen Javier tapaa kauniin akrobaatin nimeltä Natalia (Carolina Bang), joka heilastelee iloisen klovnin pestiä hoitelevan Sergion (Antonio de la Torre) kanssa. Sergio on sirkuksessa lasten suosikki ja ilopilleri, mutta kun näytös on ohi, alkaa hurja ryyppääminen ja sitä seuraava Natalian pieksentä. Myös muut saavat tuntea nahoissaan Sergion riehumisen.
Natalia iskee silmänsä Javieriin, he käyvät viattomilla treffeillä, mutta lopulta kolmiodraama on valmis. Hurjien tappeluiden jälkeen sekä Javier että Sergio pakenevat paikalta, jälkimmäinen pahasti ruhjoutuneena ja ensin mainittu vaatteettomana. Metsään pakeneva Javier päätyy sattumalta aiemmin sokaisemansa eversti Salcedon (Sancho Gracia) hoteisiin ja joutuu tekemään nöyryyttäviä juttuja kenraali-diktaattori Francon silmien edessä.
Ennen kuin eversti onnistuu tappamaan Javierin, tämä ottaa ohjat omiin käsiinsä ja hoitelee sekä itsensä että vangitsijansa – ja saa kostonsa, kun aikoinaan myös hänen isänsä vangitsijana toiminut eversti kohtaa tiensä pään. Järkensä menettänyt Javier ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin Nataliaa ja omaa rakkauttaan tätä kohtaan. Kun Sergiokin tulee takaisin kuvioihin, on traaginen loppunäytös valmis.
Viimeinen sirkus on surullinen kolmiodraama, järjetön väkivaltamässäily ja myös kauhuelokuva, jossa esitellään Espanjan historian mielettömiä tapahtumia sekä sirkusmaailman raadollisuutta. Näyttelijät esittävät hahmonsa erittäin hyvin, voisi uskoa tällaista oikeasti (ainakin osittain) tapahtuneen. Pienessä roolissa nähdään myös Serranon perhe -sarjasta suureen suosioon noussut Fran Perea.
DVD:llä ei ole ekstroja.
Leffa: * * *
Ekstrat: -