Maria Ohisalo panostaa vaalikampanjaansa eikä pyri vihreiden puheenjohtajaksi: "Nyt on hetki näyttää, miten vaikeuksien kautta noustaan yhdessä voittoon"
Maria Ohisalo ei pyri vihreiden puheenjohtajaksi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Vihreä Lanka.
Video: Ohisalo vieraili MTV Uutisextrassa lokakuun alussa
Ohisalo on sijaistanut syksyn puheenjohtaja Touko Aaltoa, joka on ollut masennuksen takia sairauslomalla. Viime viikolla vihreät ilmoitti, että Aalto jää kokonaan sivuun puheenjohtajan tehtävistä. Uusi puheenjohtaja valitaan lauantaina. Toistaiseksi ainoana pj-kisaan on ilmoittautunut Outi Alanko-Kahiluoto.
Ohisalo kertoi päätöksestään myös julkisessa Facebook-päivityksessään.
– Kiitos kaikille, jotka olette kannustaneet ja toivoneet, että lähtisin Vihreiden puheenjohtajaksi vetämään kahta vaalikampanjaa. Ette usko, kuinka suuri ja tärkeä tukenne on. Olen otettu. Vakaan harkinnan tuloksena olen kuitenkin päättänyt, että en ole käytettävissä puheenjohtajaksi nyt.
Ohisalo kertoo kokevansa, että hän auttaa tällä hetkellä vihreitä eduskunnan ulkopuolelta parhaiten varapuheenjohtajan tehtävässään tukemalla puolueen tulevaa puheenjohtajaa sekä koko vihreää kenttää.
– Ja tekemällä Helsingin kovimman eduskuntavaalikampanjan, Ohisalo jatkaa.
– Siksi nyt on se hetki, kun meidän kaikkien on näytettävä miten vaikeuksien kautta noustaan yhdessä voittoon.
"Tarvitaan luotettava vihreä kasvo"
Vihreän Langan haastattelussa Ohisalo puntaroi syitä, miksi hän ei ole oikea henkilö uudeksi puheenjohtajaksi.
– Puheenjohtajan pitää hypätä nopeasti liikkuvaan junaan ja alkaa heti nostattaa vaalitunnelmaa. Tarvitaan luotettava vihreä kasvo. Henkilö, jonka koko Suomi tuntee, Ohisalo sanoo Vihreälle Langalle.
Ylen kyselyssä Ohisalo oli puoluevaltuuskunnan suosikki puheenjohtajaksi. Vihreän Langan haastattelussa hän ei vielä ota kantaa, aikooko hän olla ehdolla puheenjohtajaksi ensi kesäkuussa puoluekokouksessa.
Uusimmat
-
12:19
IS: Iina Kuustonen ja Sebastian Rejman: ero!
-
12:17
Poliisi lopetti Ylöjärvellä karhun, jolla oli pieneläinrauta käpälässä
-
12:13
Uskomaton löytö! Unohtiko viikinkikunings Harald Sinihammas hopeakolikkonsa Mynämäelle?
-
12:03
Venäjä on vanginnut yli 1 500 siviiliä "sotavankeina", väittää Ukraina – MTV Uutiset seuraa Ukrainan sotaa
-
12:03
Venäjän markkinoille ilmestyy härski kopio Pauligin kahveista – "Harkitsemme toimenpiteitä"
-
12:00
Estonian onnettomuudesta kertovan sarjan näyttelijät julki
-
11:48
Yleisurheilun kaksinkertainen olympiavoittaja tuli ulos kaapista – "Olen vihdoin vapaa"
-
11:45
Ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksityiselle sosiaalipalvelualalle – vaikutuksia kotipalveluun ja varhaiskasvatukseen
-
11:45
Ari-Pekka Latun, 43, kuolema särki olympiamitalistin sydämen – perhe kertoo juoksijan viimeisistä hetkistä
-
11:44
Entinen jalkapallotähti Samuel Eto'o sai miljoonasakot veropetoksesta – sopi syyttäjien kanssa säästyäkseen vankilalta
-
11:38
Putinin tiedottajan mukaan kahta vangittua yhdysvaltalaissotilasta voi odottaa kuolemanrangaistus
-
11:15
Suomen Pankki: Suomen talouden elpyminen taittuu – sodan jatkuminen voi ajaa Suomen ja koko euroalueen taantumaan
-
10:59
Löytyykö kaapistasi näitä Meiran mausteita? Vedetään pois myynnistä
-
10:58
Sauli Niinistö Venäjän uhasta: "Olen varma, että eurooppalainen perinne voittaa" – näin hän kommentoi Nato-jumia
-
10:56
Brittitiedustelu: Ukraina iski ensimmäisen täysosuman lännen Harpoon-ohjuksilla – upotti Käärmesaareen matkalla olleen venäläislaivan
-
10:47
Toimittajan painostus oli liikaa – jalkapallotähti raivostui kesken haastattelun: "En ole Donald Trump"
-
10:39
Vakava keskustelu Venäjän uhasta Euroopassa – Niinistö isännöi Roberta Metsolaa Kultarannassa
-
10:33
Tuure Boeliukselle takaisku musiikkivideon kuvauksissa – positiivinen koronatestitulos juuri ennen lentoa
-
10:29
Tasa-arvon ministeri vaatii toimia johtajilta: "Voi olla ahdistelua ja häirintää, joka ei täytä rikoksen kriteerejä"
-
10:25
Wille Rydman eroaa kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenyydestä
-
Lataa lisää
