USA 2001. Ohjaus: John Moore. Käsikirjoitus: David Veloz, Zak Penn. Tuotanto: John Davis, Alex Blum. Kuvaus: Brendan Galvin. Leikkaus: Paul Martin Smith. Pääosissa: Owen Wilson, Gene Hackman, Gabriel Macht, Charles Malik Whitfield, Joaquim de Almeida, Olek Krupa. Kesto: 105 min.
Syyskuisen terrori-iskun jälkeen on odoteltu, milloin ensimmäinen yltiöisänmaallinen jenkkitoimintapläjäys näkee päivänvalon. Nyt odotus on ohi, sillä John Mooren Vihollisen keskellä täyttää edellämainitut kriteerit paremmin kuin hyvin. Ajoitus on siis täydellinen, toisin kuin esim. Pearl Harbor -paralla, joka sai ensi-iltansa harmittavasti liian aikaisin. WTC:n katastrofin jälkimainingeissa sekin floppi olisi takuuvarmasti saanut paremman vastaanoton rapakon tuolla puolen.
Owen Wilson (Shanghai Noon, Zoolander) esittää laivastoduuniinsa leipääntynyttä jenkkipilotti Chris Burnettia, jonka osasto päivystää kantotukialuksella Adrianmerellä. Rutiiniluontoiset valvontalennot eivät maistu toimettomuuttaan tuskailevalle Burnettille, joka jättää erokirjeen yksikkönsä komentajalle, amiraali Reigartille (Gene Hackman). Alaisensa asenteeseen kiukustunut amiraali passittaa Burnettin ja tämän lentäjäparin, Stackhousen (Gabriel Macht), päivystyslennolle kesken joulujuhlallisuuksien.
Kaverukset kaartelevat Bosnian yläpuolella ja keksivät hetken mielijohteesta poiketa tutulta reitiltä. Valokuvatessaan demilitarisoitua aluetta lentäjät havaitsevat serbisotilaita joukkohautojen äärellä. Paljastumisen pelko saa serbikomentajan huolestumaan, ja hän määrää koneen alasammuttavaksi. Kone saa kuin saakin osuman, mutta se ei riitä serbeille - heittoistuimilla pelastautuneet lentäjät saavat verenhimoisen armeijan kannoilleen.
Löyhästi tositapahtumiin perustuva sotajännäri on äärimmäisen huolellisesti tehtyä tusinaviihdettä. Tusinaviihdettä nimenomaan siitä syystä, ettei tämänkaltainen "esterata-elokuva" pääse herkuttelemaan henkilökuvilla tai kerronnan nyansseilla. Nupit väännetään kaakkoon alusta lähtien, amerikkalaiset ovat ylivertaisen hyviä yksilöitä ja kasvottomat serbit suorastaan eläimellisen pahoja, mutta kaikeksi onneksi kovin surkeita ammuskelijoita. Komedioista tuttu Owen Wilson täyttää sankarin saappaat sympaattisesti liikoja pullistelematta, ja Gene Hackman tyypittelee jäyhänä amiraalina ties kuinka monennen kerran. Hackmanin komentaja-kokemuksella on tuskin tarvinnut liikaa käsikseen kurkistella.
Chris Burnettin kujanjuoksua kohti kotipesää seuraisi aivot narikassa ihan mielellään, ellei kaiken ylle pursuava jenkkipatriotismi pistäisi niin pahasti silmään. Elokuvan sanoma kun antaa ymmärtää, että amerikkalaisilla on lupa ottaa oikeus omiin käsiinsä silloinkin kun on itse tullut mokailtua. Ja onhan yhden yltäkylläisyyteensä ikävystyneen jenkkisotilaan henki toki aina Balkanin tulenarkaa rauhanprosessia tärkeämpi.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: FS Film