Vihkikirkkojen varauksissa palattu normaaliin, korona-aika haastaa silti yhä – Jennan ja Laurin häissä ei nähdä perinteistä morsiamen ryöstöä, mutta häävalssi tanssitaan

Vihkivarauksissa palattu koronaa edeltävään aikaan 1:54
Vihkivarauksissa aletaan palaamaan koronan edeltävään aikaan – katso Kymmenen uutisten juttu aiheesta.

Viime kesänä koettiin vihkimäärissä monin paikoin notkahdus. Parit siirsivät häitään loppuvuoteen tai tälle vuodelle.

Reilun kuukauden päästä Jenna Laurikkala ja Lauri Pajari sanovat toisilleen tahdon Johanneksenkirkossa Helsingissä. 

– Heti, kun aloimme puhua häistä, päätimme, että pidetään se päivämäärä kiinni, mikä on varattu. Sopeudumme koronatilanteeseen ja rajoituksiin, kertoo Lauri Pajari. 

– Nämä häät ovat niin iso ja tärkeä asia, että meidän mielestämme on tärkeämpää pitää häät kuin peruuttaa. Ei voi tietää, kuinka kauan  korona jatkuu.

Alunperin häävieraita oli tarkoitus kutsua yli sata. Juhlatila on varattu tämän suunnitelman mukaan. Nyt pariskunta olisi iloinen edes paristakymmenestä vieraasta.

– On se hankaloittanut, kun kutsuja ei ole voinut lähettää. Olemme päättäneet, ettei hermoilla. Mennään sillä, mitä meillä on, Jenna Laurikkala sanoo. 

Vihkiparit toiveikkaita kesän suhteen

Johanneksenkirkko kuuluu Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan, jossa vihkivaraukset ja avioliiton siunausvaraukset putosivat viime kesänä noin neljänneksellä. Nyt varauskalenterit ovat täyttyneet tuttuun tapaan. 

– Erityisesti lauantaipäivät ovat täysiä, ja nyt jo perjantaille on tullut varauksia paljon enemmän kuin normaalisti, kertoo tilavaraussihteeri Miia Tilli Helsingin tuomiokirkkoseurakunnasta.

– Vihkivarausten taso kesäkuukausille on hyvin sama kuin ennen koronaa. Ihmiset ovat vielä hyvin toiveikkaita kesän suhteen. 

Useita Helsingin kirkkoja remontoidaan kesällä. Kyse on ulkopintaremonteista, eivätkä kirkot ole remonttien takia kiinni. Kirkkojen ulkoseinillä ja sisällä saattaa kuitenkin näkyä rakennustelineitä, suojamuoveja tai huputuksia.

"Normaalin vihkikesän varaustilanne"

Sama suuntaus on myös esimerkiksi Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Vantaalla.  

– Tilanne näyttää nyt normaalilta. Normaalin vihkikesän varaustilanteelta, vahvistaa Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast.

Esimerkiksi Lappeenrannan seurakuntayhtymän kirkkoihin on tehty varauksia touko-elokuulle kirkolliseen vihkimiseen 57 kappaletta ja avioliiton siunaukseen 5 kappaletta. Viime kesänä samana ajankohtana luvut olivat 24 ja 2.

Jyväskylässä puolestaan kesä-elokuussa vihkimisiä oli viime vuonna yhteensä 79. Tälle kesälle vihkivarauksia on kesä-elokuun ajalle tehty tähän mennessä 103.

Rovaniemellä kesällä 2019 vihittiin kesä-, heinä- ja elokuun aikana yhteensä 39 paria. Viime kesänä vastaavana aikana yhteensä 27 paria. Tälle kesälle vihkivarauksia on tälle ajalle tähän mennessä 35.

"Varmasti hieno päivä tulee"

Jenna Laurikkala ja Lauri Pajari odottavat hääpäiväänsä jo innolla, vaikka suunnitelmia on jouduttu muuttamaan. 

– Meiltä jää leikit pois, morsiamen ryöstöt ja muut, mutta kyllä me häävalssi pidetään mukana, Pajari sanoo.

– Mutta tosi hyvillä fiiliksillä. Varmasti hieno päivä tulee, Laurikkala jatkaa. 

Lue myös:

    Uusimmat