Vieras mies potkaisi 16-vuotiasta poikaa päähän bussissa Tuusulassa – uhri sai pysyvän aivovamman, tekijä ehdollista

5:36
MTV Uutiset Livessä aiemmin: Helsingin poliisi jalkautui toukokuussa tehostetusti nuorison pariin

Nuorukaisen elämä muuttui pysyvästi heinäkuisena iltana kolme vuotta sitten. Rikoksentekijä ei osannut kertoa syytä väkivaltaiseen käytökseensä.

1997 syntynyt rikoksentekijä tuomittiin tänä keväänä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa vuoden ja kuukauden ehdolliseen vankeuteen kahdesta pahoinpitelystä ja törkeästä vammantuottamuksesta. Uhreina olivat 16-vuotias poika ja hänen kaverinsa. Helsingin hovioikeus ei ottanut tapausta enää käsittelyynsä, joten käräjätuomio jäi voimaan.

Rikos juontaa juurensa vuoden 2018 heinäkuiseen perjantai-iltaan, jolloin 16-vuotias poika menetti terveytensä traagisella tavalla.

Oikeusasiakirjoista ilmenee, että poika oli noussut kaverinsa kanssa bussin kyytiin Tuusulassa. Kaverukset olivat istuneet bussin takapenkille, kun heille entuudestaan tuntematon, tekoaikaan 21-vuotias mies oli lähestynyt heitä bussissa. Hän oli pumminut kaveruksilta olutta, mutta kaksikko kieltäytyi sitä antamasta.

16-vuotiaan uhrin kaverin mukaan mies oli tässä vaiheessa "aggressiivisesti naurahtanut" ja käynyt sitten kiinni kaverin rinnuksiin niin, että t-paita repesi. 16-vuotias puolestaan oli tässä vaiheessa painanut bussin stop-nappia, jotta he pääsisivät bussista ulos heti seuraavalla pysäkillä.

Kaveruskaksikko oli edennyt bussin keskioven luokse, kun 21-vuotias oli lyönyt 16-vuotiaan kaveria nyrkillä kasvoihin ja potkaissut 16-vuotiasta päähän takaapäin juuri, kun tämä oli poistumassa bussista.

Kaveri ehti nähdä, kuinka 16-vuotias oli kaatunut bussin avonaisista ovista pää edellä suoraan asfalttiin ja menettänyt tajuntansa. 

“Siihen loppuvat muistikuvat”

Paikalle oli hälytetty ambulanssi ja poliisi, mutta 16-vuotias oli päästetty rikospaikalta kotiin lepäämään.

Seuraavana aamuna hän oli kysellyt kaveriltaan lisää tapahtumien kulusta, koska hänellä itsellään ei ollut muistikuvia illasta. Nuorukainen oli hakeutunut äitinsä kanssa terveysasemalle jatkotutkimuksiin kovan pääkivun ja huonovointisuuden takia.

Poliisikuulusteluissa nuorukainen oli kertonut seuraavaa: 

– Mies pyysi meiltä kaljaa. Meillä ei ollut sitä hänelle antaa. Mies alkoi riehumaan. Hän repi (kaverin nimi) rinnuksista ja paita repeentyi. Sitten se mies löi pari kertaa (kaverin nimi) leukaan. Siinä vaiheessa katsoimme parhaaksi jäädä pois bussista ja painoimme stop-nappia. Muistan kun kävelin bussin ovelle. Siihen loppuvat muistikuvat.

16-vuotias oli muutamia viikkoja sairaalassa. Hän oli oksennellut ja kärsinyt ruokahaluttomuudesta. Hänelle oli aiheutunut kallonlaen murtuma, kovakalvon alainen verenvuoto sekä lukuisia muita ruhjeita. Lisäksi hänen hajuaistinsa oli kadonnut.

Nuorukainen koki myös luonteensa muuttuneen äkkipikaisemmaksi. Hän ei pystynyt edistämään opintojaan eikä enää viihtynyt kaveriporukassa, vaan muuttui vetäytyväiseksi ja ahdistuneeksi.

Käräjäoikeuden ratkaisussa todetaan, että nuorelle oli jäänyt tapauksesta pysyvä keskivaikea aivovamma.

Vuosi ehdollista ja korvaukset

Tekoaikaan 21-vuotias rikoksentekijä ei osannut perustella käytöstään ja sitä, miksi ryhtyi kaverikaksikon kanssa käsirysyyn bussissa. Hän kertoi olleensa tekoaikaan humalassa ja muistavansa tapahtumat hatarasti. Mies kuitenkin myönsi syytteet pääosin oikeiksi. 

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi maaliskuisessa tuomiossaan, että tekijän oli täytynyt ymmärtää, kuinka pään alueelle kohdistettu potku saattaisi johtaa uhrin vakavaan vammautumiseen. Oikeus piti vammantuottamusta törkeänä.

Tuomiolauselmassa huomautettiin myös, että mies teki rikoksensa julkisella paikalla täysin ennalta-arvaamattomasti ja kohdisti teon entuudestaan tuntemattomiin henkilöihin. 

Mies tuomittiin kahdesta pahoinpitelystä ja törkeästä vammantuottamuksesta vuoden ja kuukauden ehdolliseen vankeuteen. 

Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan 16-vuotiaalle keskivaikeasta pysyvästä aivovammasta 7 000 euroa, 1 000 euroa kärsimyksestä, 700 euroa lääke- ja sairaanhoitokuluista sekä noin 5 600 euroa oikeudenkäyntikuluista.

Uhrin kaverille tekijä joutuu korvaamaan 320 euroa pahoinpitelyn aiheuttamasta särystä ja kivusta. 

16-vuotias uhri valitti käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen ja vaati korvaussummaansa nostettavaksi. Hovioikeus ei kuitenkaan ottanut asiaa enää käsittelyynsä.

Käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja