Verhojen avaamatta jättäminen tekee ihmisestä todennäköisemmin sairaan, väittää tuore Microbiome-julkaisussa ilmestynyt amerikkalaistutkimus.
Yllä olevalla videolla keskustellaan pölyn ja homeen aiheuttamista yliherkkyyksistä ja niiden hoidosta.
Avaa verhot aamuisin! Oregonin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että auringonvalo tappaa tauteja aiheuttavia bakteereja, jotka elävät pölyssä. Pimeämmässä ympäristössä nämä bakteerit pystyvät kuitenkin menestymään.
Tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka jättävät verhot avaamatta, voivatkin tulla todennäköisemmin sairaaksi.
Tutkijoiden mukaan sairastumisen riski koskee niin koteja, joissa verhoja ei avata, kuin myös ikkunattomia toimistoja ja työpaikkoja.
