Video: Volvon visio autopilotista on häkellyttävän hieno

Volvo esitteli autopilottiaan Los Angelesissa 0:46

Ruuhkainen työmatka ja pitkät moottoritie-etapit ovat tilanteita, jolloin moni antaisi mielellään auton hoitaa ajamisen.

Volvo on esitellyt autopilottivisiotaan Los Angelesin automessuilla.

Ruotsalaisvalmistajan konsepti lähestyy autonomisia autoja poikkeuksellisesta näkökulmasta.

Concept 26 viittaa keskimääräiseen 26 minuutin työmatkaan. Nämä 26 minuuttia voisi Volvon mukaan käyttää paremminkin kuin auton ratissa istuen.

Volvo haluaakin antaa kuljettajille mahdollisuuden valita, milloin he ajavat itse ja milloin he siirtävät vastuun autolle halutessaan tehdä jotain muuta.

Tutkimuksissaan Volvo on huomannut, että osa ihmisistä tahtoisi käyttää työmatkansa ajamisen sijaan joko tehokkaasti työskennellen tai rentoutuen.

Concept 26 rakentuu patentoitujen istuinten ympärille, jotka mukautuvat valitun moodin mukaan. Kuljettaja voi valita kolmesta vaihtoehdosta, jotka ovat Aja, Luo ja Rentoudu.

Kun kuljettaja haluaa tehdä jotain muuta kuin ajaa, ohjauspyörä vetäytyy, istuin siirtyy taaemmas ja kojelaudasta kääntyy esiin valtava näyttö.

Kyseessä ei ole "pidä huomio tiessä ja kädet ohjauspyörän kehällä" -tyyppinen ratkaisu, vaan enemmänkin "ota kirja käteen ja laita penkki makuuasentoon" -luokkaa oleva toiminto.

Teknologiajulkaisu The Verge esittelee konseptin fyysistä mallia alla olevalla videolla.

Mikäli Facebook-upotus ei näy, katso video täältä.

Concept 26 tarttuukin Volvon mukaan tarpeeseen tarjota kuljettajalle ja matkustajille tila, jota voi käyttää aiempaa monipuolisemmin.

Tämä konsepti avaa Volvon mukaan aivan uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi jokapäiväisen teknologian hyödyntämiseen tien päällä.

Lähde: Volvo

Lue myös:

    Uusimmat