Luovuuden yhteydessä puhutaan usein "out of the box" -ajattelusta, jossa liikutaan totuttujen ajatusten ulkopuolelle. – Pitää tuottaa paljon. Myös huonoja ideoita, luovuusvalmentaja Krista Launonen sanoo.
Kun saa oikein hyvän idean, kiusaus on pitää se itsellä. Toteutustapoja ja idean hyviä ja huonoja puoli tahtoisi möyhiä omassa mielessä, ilman seuraa. Luovuusvalmentaja Krista Launosella on kuitenkin luovuuden etsijöille kullanarvoinen neuvo: älkää jääkö yksin.
– Kun ongelmaa alkaa selittää jollekin, hyvin usein ainakin minulle käy niin, että puolessa välissä lausetta on jo itse ratkaissut ongelman, Launonen kertoo.
Ongelmaa tulisi pohtia ääneen. Pyydä ystävältäsi, että saat selittää ongelman hänelle. Yleensä kukaan ei kieltäydy – Launosen mukaan ihminen voi olla hyvinkin onnellinen siitä, että hänen panostaan ja mielipidettään tarvitaan.