Mitä luovuus on? Yleensä luovuus tuntuu taiteilijoille ja neroille varatulta ominaisuudelta. – Olen kuutisen vuotta opettanut aikuisia maalauksenharrastajia. Ja aina, kun aloitan, ennen kuin ehdin antaa edes sitä ekaa tehtävää, joka sanoo, että mä en muuten sitten osaa, luovuusvalmentaja kertoo suomalaisten asenteesta.
– Voisi kysyä, miksi olen jättänyt hyvän duunin ja ryhtynyt tällaiseksi Ymmi Hinaajaksi, 15 vuotta lehtialalla työskennellyt Krista Launonen pohtii alanvaihtoaan.
Launonen on luovuusvalmentaja, taideterapeutti, kuvataiteilija ja kirjailija. Hänen syksyllä 2014 ilmestyvän esikoiskirjansa nimi on Luovuus lähtee käsistä.
– Olen kuutisen vuotta opettanut aikuisia maalauksenharrastajia. Ja aina, kun aloitan, ennen kuin ehdin antaa edes sitä ekaa tehtävää, joka sanoo, että mä en muuten sitten osaa.
Launonen kertoo ymmärtäneensä ensimmäisellä tunnilla, ettei opettajan tärkein tehtävä ole saarnata värioppia tai perspektiiviä, vaan saada ihminen uskomaan itseensä.
– Aina ei voi onnistua, mutta se on eri asia kuin osata. Halusin saada ihmiset uskomaan itseensä. Mietin, millä keinoilla saan luovuuden lukkoja rikottua.
Launosen mukaan ihmiset saattavat pitää itseään luovina, mutta monella on töissä niin kiire ja stressi, ettei luovana olemiselle ole aikaa.
– Ajattelin, että tähänkin täytyy löytyä joku ratkaisu. Tämä ei voi olla näin, hän kertoo kirjansa taustoista.

