VIDEO: Tässä tulevat vuoden 2015 kovimmat hiustrendit
Vuoden 2015 hiustrendeissä nähdään perinteitä ja kapinaa, rohkeita värivivahteita ja rikottuja leikkauksia. Koulutuspäällikkö Tommi Ruskomäki paljastaa, mistä kevään hiusmuoti on saanut inspiraationsa. Uskaltaisitko sekoittaa vihreää ja punaista?
Ylväyttä ja eleganssia. Epäharmoniaa ja harmoniaa. Tyrmääviä väriyhdistelmiä. Etnistä inspiraatiota ja kulttuurivivahteita. Siitä on vuoden 2015 hiusmuoti tehty.
– Tänä keväänä hiuksiin tulee todella hienoja sävyjä. Yhdistävänä tekijänä on, että murretaan väriä, Goldwellin koulutuspäällikkö Tommi Ruskomäki kertoo MTV Lifestylen haastattelussa.
Pastellisävyt ovat menneen talven lumia, eivätkä pohjaväriä tukevat kontrastivärit ole enää kirkuvia shokkivärejä tai karamellisävyjä.
Hiusvärien avainväreinä nähdään esimerkiksi murrettua kuparia ja yönsinistä. Hiuksissa toimii yksi avainväri, kuten vaikkapa violetti – inspiraationsa se voi saada asiakkaan silmien sävystä tai lempiväreistä, jotka näkyvät tämän asusteissa, kuten koruissa, kengissä, vyössä tai silmälasisangoissa. Näin hiusvärikin toimii eräänlaisena asusteena tuoden kantajansa parhaat piirteet esille.
Kuitenkin avainvärin terävyys viedään vastavärillä – näin hiusväristä tulee pehmeämpi. Esimerkiksi punaista voi pehmentää vihreällä.
Sekoita perinteitä ja kapinaa – inspiroidu väreistä
Leikkauksissa on puolestaan nähty aiemmin paljon geometristä ja vahvaa muotokieltä, mutta nyt hiuksiin kaivataan lisää luonnollisuutta ja pehmeyttä.
– Uutuutena mennään rikotumpaan, sulkamaisempaan ja pehmeään, laskeutuvaan hiusmuotolinjaan, Ruskomäki kertoo.
Miesten hiuksissa puolestaan nähdään esimerkiksi "arpileikkauksia", jolloin hiuksiin ajetaan kuvioita.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää