Leijonat tiedotti perjantaina, että puolustaja Rasmus Rissanen ja hyökkääjä Juho Lammikko eivät ole käytettävissä kahden viikon päästä alkaviin MM-kisoihin.
Rissanen loukkaantui 24. päivä pelatussa Tanska-ottelussa, eikä ole kuntoutunut odotusten mukaisesti. Lammikon vamma tuli puolestaan torstain Tshekki-ottelussa.
Suomi kohtaa turnauksessa vielä lauantaina Sveitsin ja sunnuntaina Ruotsin.
Rissanen on edustanut viimeiset kaksi kautta SHL-seura Linköpingiä. Lammikko aloitti kautensa New Jersey Devilsissä, mutta kausi ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Kaksinkertaisen maailmanmestarin tie vei helmikuussa sveitsiläiseen ZSC Lionsiin, jossa Lammikko oli pelannut myös kolme edeltävää kautta.

