Oman nimikkotuoksun löytäminen ei ole mahdotonta, vaikka valtaosa hajuvesistä olisikin omaan nenään liian voimakkaita.
Julkisissa tiloissa, kuten raitiovaunuissa, vessoissa ja työpaikoilla ovat yleistyneet pyynnöt ottaa huomioon tuoksuyliherkät ihmiset. Nykypäivänä onkin tärkeää ymmärtää ja kunnioittaa tuoksuetikettiä.
– Tuoksuetiketti on hyvä huomioida, muistuttaa tuoksujen ja hajuvesien erikoismies, parfymööri Max Perttula Huomenta Suomi -ohjelmassa.
Aromaattisia ratkaisuja tuoksuyliherkille ihmisille on kuitenkin olemassa.
– Olen kehittänyt työmenetelmiä omassa työssäni niin, että voin ottaa huomioon tuoksuyliherkät ja allergikot, Perttula kertoo.
Esimerkiksi allergikoille on mahdollista luoda tuoksuja, joissa allergeenien ja herkistävien aineiden pitoisuudet voidaan minimoida.
Lue myös: Ethän vain tee näin hajuvedelle?
Maisematuoksut avainasemassa
Max Perttula on tiettävästi Suomen ainoa parfymööri. MTV Uutiset on aiemmin kertonut, että hän tunnistaa yli 2 000 tuoksua.
Perttula luo työssään erilaisia maisematuoksuja. Ne voivat olla tuoksuja, jotka tuovat asiakkaalle mieleen muistoja esimerkiksi mummolasta, järvimaisemasta tai savusaunasta. Nostalginen muisto rakentuu Perttulan laboratoriossa luksusmuotoon.
– Minulla on työtapa, jossa menen johonkin maisemaan, esimerkiksi koivumetsään. Haistan sieltä yli 60 tuoksuyhdistettä, hän paljastaa.
Yhdisteet hän purkaa maisemasta alkutekijöihin.
– Ne ovat hirveän pienissä pitoisuuksissa kaikki aineet, mutta yhtyessään ne muodostavat kokonaisuuden eli maiseman, Perttula kertoo.
Lue myös: Tuoksuherkän ilta voi mennä pilalle sinun parfyymisi takia – "Ei leimata nipottajaksi sitä hajuveden vastustajaa"
Keräämänsä tuoksutiedon kanssa Perttula palaa laboratorioon ja valitsee tuoksut, joista maisematuoksu, esimerkiksi juuri koivumetsä, koostuu.
Perttulan nenä kykenee erottelemaan eri tuoksuja äärimmäisen tarkasti. Laboratoriossa tuoksut herätetään henkiin nestemäisessä muodossa.
Tällä tavalla Perttula kykenee luomaan lopullisen tuoksukokonaisuuden, jossa raaka-aineiden pitoisuudet ovat pieniä ja lempeitä.
– Minulla on paljon tuoksuyliherkkiä asiakkaita, hän summaa.
Uniikin työtapansa myötä hänen ei tarvitse käyttää työssään aineita, joita esimerkiksi ulkomailla massatuoksuja luovat suuryritykset käyttävät.
Lue myös: Hajuvesien suosio kasvaa nuorten miesten keskuudessa
Tuoksuja eri tilanteisiin
Perttula kertoo, että juhannusruusu on erittäin suosittu naisten tuoksuissa, kun taas miesten tuoksuissa suosiossa ovat savusaunan tuoksut eli savu, terva ja koivuvihta.
Tuoksujen käytössä hyvä nyrkkisääntö on käyttää kevyempiä tuoksuja päivisin ja säästää voimakkaammat tuoksut juhliin ja iltoihin.
Tuoksut toimivat eri tavoin eri vuorokaudenaikaan. Sen takia juhliin voi valita intensiivisemmän tuoksun kuin arkeen. Voimakas tuoksu tuo juhlan tuntua.
– Jos ajattelee aamupäivää ja iltapäivää, niin silloin kevyemmät tuoksut toimivat parhaiten. Etenkin jos liikkuu julkisissa kulkuvälineissä, Perttula kertoo.
Katso myös: Kemikaaliyliherkkä Tiina näyttää, miten deodorantti vie häneltä äänen sekunneissa
4:06Parta- ja hajuvetesi saattaa aiheuttaa toiselle tuskaa.