Video: Kun Pohjois-Korealla on tärkeää ilmoitettavaa, ruutuun kutsutaan 74-vuotias rouva Ri vaaleanpunaisessa asussaan

'Pink Lady' kertoo Pohjois-Korean onnistuneesta ydinkokeesta 2:10

Kun Pohjois-Koreassa tapahtuu jotain suurta ja merkittävää, siitä on televisiossa kertomassa aina 74-vuotias Ri Chun-hee. 

Rouva Ri on lukenut uutisia Pohjois-Korean valtakunnallisella televisiokanavalla vuodesta 1971 ja hän oli ruudussa viimeksi sunnuntaina, kun Pohjois-Korean hallinto ilmoitti onnistuneesta ydinkokeesta. 

Ri nähdään usein ruudussa vaalenapunaisessa perinneasussa. Hänen tavaramerkkinsä on vahva eläytyminen uutisiin. Hänen suosionsa perustuu mahtipontiseen ilmaisuun ja toisaalta draaman tajuun.

Rin on nähty pyyhkivän kyyneleitä kertoessaan maan entisen johtajan Kim Il-sungin kuolemasta. Niin ikään vuonna 2011 hän kykeni vain vaivoin pidättelemään itkuaan uutisoidessaan Kim Jong-ilin kuolemasta.

Virallisesti Ri on jo eläkkeellä, mutta hänet pestataan ruutuun, kun hallinnolla on jotain tärkeää kerrottavaa. 

BBC:n mukaan Rin eläkepäivät ovat hyvin taatut. Hänet on nähty liikkuvan Pjongjangin hienoimmissa ravintoloissa.

Lue myös:

    Uusimmat