VIDEO: Karita Tykkä paljastaa terveellisen aamiaisherkkunsa
Raakaruokaan hurahtanut Karita Tykkä paljasti Huomenta Suomen Makuja-osiossa, miten aamu lähtee terveellisesti käyntiin.
Tammikuussa oman raakajälkiruokakirjansa Raakaa ja makeaa (Tammi) julkaissut Karita Tykkä viihtyisi omien sanojensa mukaan keittiössä vaikka aamusta iltaan. Kolmevuotiaan Luca-pojan äidillä ei kuitenkaan ole aikaa tuntikausien kokkailuihin, vaan keittiössä on useimmiten loihdittava jotain helppoa ja nopeaa. Ruokien terveellisyydestä Tykkä ei kuitenkaan suostu tinkimään. Hehkeä perheenäiti kertoi maanantaina Huomenta Suomen Makuja-osiossa aamiaistottumuksistaan:
– Aamu alkaa meidän perheessä aina viherpirtelöillä. Pojille omat, eli miehelleni ja 3-vuotiaalle pojalleni Lucalle. Äidille tulee pirtelöön aina omia superfoodeja. Pirtelöissä on aina vihreitä lehtiä, kuten salaattia, pinaattia tai vaikka lehtikaalia. Omaan pirtelööni laitan myös yrttejä, kuten puntin korianteria tai persiljaa. Kuulostaa aika paljolta, mutta olenkin "heavy user", Tykkä nauraa.
Makeutta Karitan viherpirtelö saa erilaisista hedelmistä.
– Usein laitan myös ripauksen suolaa, sillä hyvälaatuisessa suolassa on tärkeitä mineraaleja mukana, mitä keho tarvitsee. Lopuksi lisään omaan pirtelööni superfoodeja.
Miten viherpirtelö sitten uppoaa 3-vuotiaalle lapselle? Tykän mukaan hyvin, jos osaa valita oikeat ainekset. Kaiken lisäksi viherpirtelö on perheenäidille helppo ja nopea valmistaa.
– Pirtelö on äärimmäisen nopea tehdä. Laitan illalla aina valmiiksi blenderin täyteen aineksia yhtä satsia varten. Sitten kun tulen aamulla keittiöön, niin laitan koneen vaan päälle. Suoraan muki eteen ja se on nopeasti juotu. Kyllä lapsi syö, kun teet siitä hyvä, eli laitat reilusti hedelmiä, jotka maistuvat myös lapsen mielestä hyviltä. Avokadoa on myös helppo sujauttaa sinne mukaan, vaikka lapsi ei tykkäisikään avokadosta.
Jos et pidä viherpirtelöistä, voit myös kokeilla Karitan avokado-suklaamoussea, joka sopii naisen mukaan aamiaiseksikin terveellisten ainesosiensa ansiosta. Jälkkäriksi sopivat Karitan kahvisuklaatryffelit:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
11:01
Tarhatuilta minkeiltä löytyi lintuinfluenssatartunta Alavieskassa – ensimmäinen tapaus Pohjois-Pohjanmaalla
-
10:55
Viranomainen halusi estää Porin jalkajousimurhaajan vapautumisen elinkautisesta – hovioikeus vapautti silti
-
10:51
Kalle Rovanperä paljasti taktiikkansa Chileen – vertaa iskun paikkaa tuttuun sorakisaan: "Kaikista ralleista lähimpänä"
-
10:50
Koulussa puukotus Espanjassa – teini hyökännyt oppilaita ja opettajia vastaan
-
10:47
Suora lähetys käynnissä: Helsingin yliopisto aikoo häätää valtaajat presidentti Niinistön tieltä – yliopiston mukaan mielenosoitus saa jatkua päärakennuksen aulassa
-
10:44
Uutuuskirja kertoo Wahlroosin elämän kulta-ajasta: "Se muutti elämän ja aika perinpohjaisesti"
-
10:41
Teemu Pulkkisen agentti raottaa suunnitelmia – selkeä tavoite idässä
-
10:31
Suvi-äiti hoksasi hävyttömän yksityiskohdan – mummon tuoma tuliaispaita jäänee 10-vuotiaalta käyttämättä: "Ei taida olla pokkaa"
-
10:26
Moottoripyöräilijä osui risteyksessä britti-Audin keulaan – törmäyksestä tuhoisa tulipallo
-
10:22
Kemikaalionnettomuus Järvenpäässä johti kuolemaan viikko turman jälkeen – nyt tapauksen esitutkinta on valmis
-
10:21
Myrskyluodon Maija -elokuvan traileri julki – yksi Suomen suurimmista elokuvatuotannoista
-
10:21
Tuusulassa suolahappovuodon jälkityöt jatkuvat
-
10:20
Vakavasti sairaan NHL-pomon tilasta musertava tieto
-
10:19
Barbie-elokuva ilmestyi kaikessa hiljaisuudessa teattereihin Moskovassa – Kreml ei tykkää
-
10:10
Vesa-Matti Loirin Ukko-poika kertoo Seiskalle, miksei tullut isänsä hautajaisiin
-
10:02
IS: Poliisilla "täysi vauhti päällä" henkirikoksesta epäillyn etsinnässä – ruumis löytyi yksityisasunnosta Hausjärveltä
-
10:00
Björn Wahlroos kertoo uutuuskirjassaan, miksi kapitalistit pelkäävät parikymppisiä teknoyrittäjiä enemmän kuin työväenliikettä
-
09:53
Yli puolet Vuoristo-Karabahin armenialaisista on paennut
-
09:37
Ruotsissa jälleen synkeä yö: Kolme kuollut väkivallanteoissa
-
09:07
Mitä tapahtui Ingmanin litran jäätelöpakkauksille?
-
Lataa lisää