Verottaja mokasi – luvassa palautuksia ja perintöjä: "Satoja euroja suuntaan tai toiseen"

8:00
Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja kertoo, onko järkevää maksaa valtiolle korotonta lainaa.

Verohallinnon mukaan noin  2 600 suomalaisella on verotuspäätöksellään väärä verotuskunta vuosien 2018−2020  verotuksessa. Verohallinto oikaisee asiakkaiden verotuksen kyseisiltä vuosilta.

Virhe koskee joukkoa suomalaisia, jotka ovat vuonna 2018 tai sen jälkeen muuttaneet ulkomaille, mutta jääneet Suomeen yleisesti verovelvollisiksi.

Verotuskunnaksi on silloin  merkitty kunta, johon henkilö on palannut ulkomailta, vaikka joissain tapauksissa verotuskunnan pitäisi olla se kunta, jossa asiakas on asunut ennen kuin muutti ulkomaille.

– Käytännössä joitakin henkilöitä on siis verotettu väärän kunnan kunnallisveroprosentin mukaan. Osalta on peritty liikaa veroa, osalta liian vähän. Joukossa on myös niitä, joiden verotukseen virheellä ei ole ollut vaikutusta. Olemme pahoillamme asiasta,  johtava veroasiantuntija Sami Varonen kertoo Verohallinnon verkkosivuilla.

– Jos oikaisun myötä asiakkaan maksettavaksi tulee jäännösveroa, Verohallinto ei peri viivästyskorkoa.

"Joitakin satoja euroja"

Verohallinto oikaisee  niiden asiakkaiden verotuksen, joita virhe koskee ja  ottaa heihin yhteyttä kirjeellä. Asiakkaiden ei itse tarvitse olla yhteydessä Verohallintoon. Oikaisun seurauksena  asiakas voi saada veronpalautusta tai joutua maksamaan jäännösveroa.

– Yksittäiselle asiakkaalle verovaikutus on tulotasosta ja tehtävistä vähennyksistä riippuen pääsääntöisesti joitakin satoja euroja suuntaan tai toiseen.  Esimerkiksi 30 000 euron vuosituloilla yhden prosenttiyksikön muutos kunnallisverossa merkitsee laskennallisesti noin 300 euron muutosta kunnallisveroon, Varonen kertoo.

Verohallinnon arvion mukaan noin 1 200 asiakkaalle tulee maksettavaksi lisää kunnallisveroa ja suurin piirtein samansuuruisella joukolla kunnallisveroprosentti laskee.





Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja