Verovähennysten tekemättä jättäminen voi viedä useita tuhansia euroja rahapussistasi. Katso, mitkä kaikki voit vähentää veroilmoituksessasi.
Palkansaajien ja eläkeläisten veroilmoituksen viimeinen palautuspäivä on joko 8. tai 15. toukokuuta. Palautuspäivä on merkitty lomakkeelle.
Osa verovähennyksistä on muistettava vaatia itse. Esimerkiksi matka- ja kotitalousvähennykset voivat tuoda tuntuvia muutoksia veroilmoitukseen, joten älä hyväksy esitäytettyä veroilmoitusta sellaisenaan!
Kokosimme yhteen itsehuomoitavat verovähennykset. Muista, että veroilmoitus on palautettava joko 8. tai 15.toukokuuta, jos haluat tehdä verotukseesi muutoksia. Oikean palautuspäivän löydät veroilmoituksestasi.
Muista, että myös tulot on ilmoitettava verottajalle. Huolehdi, että veroilmoituksessasi näkyvät esimerkiksi vuokratulot ja arvopapereista saadut tulot.
Veroilmoituksen voit tehdä myös netissä osoitteessa www.vero.fi. Tänä vuonna verottaja ei lähetä enää liitteitä erikseen, vaan ne on itse tulostettava Verohallinnon internet-sivuilta.
Kotitalousvähennykset
Kotitalousvähennystä voi saada joko omaan, puolison, puolison vanhempien tai omien vanhempien käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa tehdystä kotitalous-, hoiva- tai hoitotyöstä. Myös asunnon kunnossapito- ja perusparannustyöt ovat vähennyskelpoisia. Tämän lisäksi vähennystä saa opastustyöstä, joka kohdistuu tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien laitteiden asennus- ja kunnossapitotöihin, kuten vaikkapa langattoman internetin asennukseen.


